28 October 2014

Denim

_A260674-2
_A260675
_A260677
_A260703
_A260708

Tässä kirjamessuasua sunnuntailta. En oo aikoihin käyttänyt tuota mun farkkupaitaa ja olin jo ihan unohtanut kuinka kiva se onkaan! Jotenkin vähän skarpimpi kuin vaikkapa neule, mutta kuitenkin rennompi kuin ihan perus kauluspaita. Tykkään! :) Musta on muuten superihanaa, että nahkatakkikelit tuli takaisin. En ole vielä yhtään valmis siirtymään villakangastakkeihin, saatika sitten ihan kunnon toppatakkiin, jonka kaivaminen kaapista kävi kyllä muutamaan kertaan mielessä viime viikolla. 

Tällä hetkellä fiilikset ruudun tällä puolella eivät ole kovin hyvät, mulla oli nimittäin aamulla inssi ja hylkäys ja kolme lisäajotuntia sieltä sitten napsahti. Vaikka tiesinkin, etten oikeasti ole vielä valmis ajamaan, harmittaa toi hylkäys silti. No, ei auta kuin toivoa, että ensi kerralla menee sitten paremmin! Uusi inssi varattiin vasta parin viikon päähän perjantaille, ja ajotunnit mulla on silloin torstaina ja perjantaina juuri ennen ajokoetta, eli aika pitkä ajotauko tulee taas. Olisin halunnut tunnit ja kokeen vähän aikaisemmaksi juuri sen takia ettei tulisi näin pitkää taukoa ajamisessa, mutta vapaita aikoja ei juurikaan ollut. Nyt siis yritän vain kovasti käydä asioita läpi mielessäni ja miettiä miten missäkin liikennetilanteessa tulee toimia. 
SHARE:

7 comments

  1. Höh, toivottavasti seuraavalla kerralla paremmin ja tuut pois inssistä kortti taskussa :)

    ReplyDelete
  2. Sun hiukset on vaan jotain ihan täydellistä 8) <3

    ReplyDelete
  3. Replies
    1. Tack, jag verkligen gillar den också! :)

      Delete
  4. Love the shirt! // Älskar skjortan! :)

    ReplyDelete

Blogger Template Created by pipdig