11 November 2014

Closet cleaning

Mun to do -listalla on jo pitkään ollut vaatekaapin siivous ja lauantaina mä vihdoin sain sen tehtyä. En ole aiemmin saanut aloitettua, koska olen ollut siinä uskossa, että se olisi kamalan aikaa vievää ja raskasta, mutta loppujen lopuksi mun siivousurakassa kestikin vain noin puoli tuntia. 

PB080017
PB080025

Aloitin operaation ensin tyhjentämällä koko vaatekaapin sisällön sängylle ja aloin siitä sitten yksitellen laittamaan vaatteita joko siististi takaisin kaappiin tai viskaamaan lattialle kirppari-/kesävaatevarastopinoon. 

PB080038
PB080043

Kauheasti ei kaappi tyhjentynyt, mutta sen verran kuitenkin, että nyt kaikki vaatteet mahtuvat hyllyille siisteihin pinoihin, eivätkä putoile ovia avattaessa lattialle.

Fotor1108124334

Nyt on siis kaappi siisti ja vaatteet järkevissä pinoissa. Vaatekaapille on myös paljon kivempi mennä, kun se on järjestyksessä ja näkee selvästi missä mikäkin vaate on. Tää siivousoperaatio aiheutti kyllä taas kauhean shoppailuhimon, sillä eihän noita vaatteita oikeasti kauhean paljon edes ole. Oon kuitenkin päättänyt, että seuraavan kerran shoppailen kunnolla vasta Kaliforniassa, joten vielä pitäisi muutama kuukausi sinnitellä tällä vaatevarastolla. Pitää siis vaan yrittää keksiä näistä vaatteista uusia yhdistelmiä, eikä vain turvautua niihin samoihin asuihin ja vaatteisiin päivästä toiseen, niin kuin mulla yleensä on tapana.
SHARE:

3 comments

  1. Kuulostaa ihanalta toi Kalifornian reissu :D Mäkään en oo ostanut pitkiin aikoihin uusia vaatteita, mutta juuri niin kuin sanoit uudet yhdistelmät piristää kummasti!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oota sitä kyllä ihan älyttömän paljon! Ja niimpä, pitäisi varmaan pyhittää joku päivä ihan vain sille, että pyrkisi keksimään mahdollisimman paljon uusia asuja :)

      Delete

Blogger Template Created by pipdig