12 October 2014

Dinner outfit

_A110285
_A110295
_A110316
_A110306
_A110319
_A110312
_A110298
_A110330

Eilen oltiin Kaisun kanssa illallisella ravintola Vespassa ja päälle valikoitui tälläinen asukokonaisuus. Päätin, että haluan pitkästää aikaa pukeutua bleiseriin ja kokosin muun asun sitten sen ympärille. Tää asu oli mun mielestä juuri sopivan siisti illalliselle menoon, vaikka toisaalta voisin mä varmaan samaa kokonaisuutta koulussakin käyttää. Pitkästä aikaa laitoin myös ihan kunnon punaista huulipunaa huuliin. Jotenkin aina syksyisin mussa herää huulipunainnostus ja varsinkin jos laittautuu vähän enemmän niin huulet tulee punattua useammin syksyisin kuin muina vuodenaikoina. Mua myös vähän kiehtoisi kokeilla hieman tummempaa punaa, mutta en tiedä uskallanko :D Meillä oli Kaisun kanssa kyllä kiva ilta ja voin ehdottomasti suositella Vespaa! Ruoka oli hyvää, palvelu ystävällistä ja paikka viihtyisä. Me saatiin vielä pöytä ylhäältä ikkunan vierestä, josta oli kiva katsella ulos pimeään Espan puistoon. 

Mun sunnuntai jatkuun Pakoa katsoen ja huomiseen autokoulun teoriakokeeseen treenaten. Ihanaa kun mulla on tää jakso sen verran rento etttä viikonloppuisinkaan ei oikeastaan läksyjä ole, joten saan keskittyä rentoutumiseen ihan kunnolla. Mukavaa sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa kaikille! 
SHARE:

10 comments

  1. Wow, your hair is amazing!!
    Love

    ReplyDelete
  2. Kiva, että laitoit mulle aikasemmin kommenttia. Tosi kivan oloinen blogi ja kivoja asuja, liityin lukijaksi. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos paljon, tervetuloa lukemaan! :)

      Delete
  3. heiii mite oot saanu ihos parempaan kuntoon? :-) oot ihan mielettömän kauniin näkönen noisssa kuvissa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kaipa siitä proactivista on ollut jotain hyötyä, vaikka kun katsoo naamaa ilman meikkiä niin tuntuu että se on ollut yhtä tyhjän kanssa. Kiitos! :)

      Delete
  4. Ihana asu ja sulla on aivan upeat hiukset!! <3

    ReplyDelete

Blogger Template Created by pipdig