How My Instagram Behaviour Has Changed

Postaus sisältää mainoslinkkejä (affiliate) // This post contains ad links (affiliate)

Havahduin tässä yhtenä päivänä siihen, kuinka paljon mun Instagram-käyttäytyminen on aikojen saatossa muuttunut. Instagram itse asiassa viettää tänä vuonna 10-vuotissynttäreitään, eli ei mikään ihme että käytän Instagramia nykyään hyvin eri tavalla kuin vuosikymmen sitten kun Instagram lanseerattiin ja itsekin ensimmäisen kuvani sinne latasin.

I recently realised, that my Instagram behaviour has changed quite significantly over the years. Instagram celebrates its 10th birthday this year, so no wonder I use the app in a very different way than I did a decade ago after I published my first photo on the app. 

Totta kai se, että teen Instagramia nykyään ihan eri 'profiililla' kuin vuonna 2012 vaikuttaa asiaan, samoin kuin kaikkien näiden kymmenen vuoden aikana Instagramin itse tekemät ah niin ihanat ja ikuista keskustelua herättävät muutokset algoritmiin ja uusien ominaisuuksien lanseeraus. Mutta muuttuneen käyttötarkoituksen, algoritmien ja uusien ominaisuuksien sijaan tarkoitan pikemminkin sitä, kuinka tapani käyttää Instagramia on muuttunut. Tai ehkä itse asiassa koko suhtautumiseni kyseistä appia kohtaan. 

Of course the fact that nowadays my Instagram 'profile' is very different than back in 2012 plays a big role in how my behaviour has changed. As well as all the always so lovely and conversation evoking algorithm changes and new features that Instagram has introduced over these ten years. However, instead of the change in the reason for me to use Instagram, the changing algorithms and new features, what I mean with my changed Instagram behaviour is that the way I use the app has changed. Or maybe my whole attitude towards it to be honest. 

H&M trench (here) // H&M knitted vest (similar) // Topshop blazer (similar) // Gap jeans (similar) // H&M hat (similar) // Jana Shoes sneakers (gifted for an Instagram campaign, similar here) 

Shop the look

Kuinka tapani olla vuorovaikutuksessa on muuttunut?

Pähkinänkuoressa voisi sanoa, että suhtautumiseni Instagramiin on viime aikoina muuttunut huomattavasti rennomaksi. Kyllä, julkaisen feediin ja storyyn edelleen oikeastaan päivittäin, mutta siinä missä ennen päivittäinen julkaiseminen aiheutti välillä aikamoista stressiä, niin nykyään se tulee luonnostaan ja ilman sen kummempia ponnisteluja. Tavallaan olen myös sisäistänyt sen ajatuksen, että jos joku päivä ei tulekaan postattua mitään, niin sekään ei haittaa.

Aiemmin koin myös stressiä kommentoinnista ja kaikenlaisesta muustakin muiden käyttäjien kanssa vuorovaikutuksessa olemisesta. Totta kai se vuorovaikutus on mulle edelleen tärkeää, oikeastaan parasta koko Instagramissa, mutta olen päässyt eroon siitä ajatuksesta, että jos mä julkaisen kuvan nyt niin mun on myös pakko pakko pakko kommentoida ja tykkäillä ja viettää aikaa Instagramissa vähintään XXX aikaa kuvan julkaisun yhteydessä. Vielä kesällä mulla oli aikaa roikkua Instassa vaikka all day every day, mutta nykyään työt ja arki ylipäätään vie päivistä suurimman osan ajasta. Ja tämän syksyn aikana olen todellakin huomannut sen, että kyllä se Instagram siellä odottaa, ja kuvia ehtii tykkäillä ja kommentoida, ja kommentteihin vastata myöhemminkin. 

How I've changed how I interact and engage? 

Frankly, I'd say that recently my attitude towards Instagram has become way more relaxed. Yes, I still publish feed posts and stories pretty much on a daily basis. But instead of feeling stressed about having to post daily, which was my situation not too long ago, now it becomes naturally and doesn't require any significant effort. In a way I've also assimilated the thought that if there is a day that I don't post anything, that's okay too. 

Commenting, interacting and engaging in general was also something that I used to feel stressed and pressured about. Obviously interaction and engagement is still important to me, actually my favourite thing about the whole app, but I've shed the thought that if I post now then I absolutely have to spend XXX amount of time commenting, liking and engaging too. It was as recently as last summer when I could spend all day everyday on Instagram because I simply had the time, but now work and life in general take up most of my days. And this autumn I've definitely realised that Instagram does wait and the app is still there later on when I have more time to like and comment, as well as reply to the comments on my own posts. 

Kuinka sisältöjen kulutukseni on muuttunut?

Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, kuinka paljon itse kulutan sisältöjä Instagramissa. Aiemmin halusin aina sovelluksen avatessani skrollata läpi kaikki uudet kuvat ja katsoa kaikki storyt. Varmaan sanomattakin selvää, että tähän kului aivan älyttömästi aikaa. Nyt en edes muista, milloin viimeksi olisin oikeasti katsonut koko story-rivin läpi. Tai ihan oikeasti nähnyt kaikki ne feed-julkaisut, jotka seuraamani tilit ovat päivittäneet sitten edellisestä kerrasta kun avasin sovelluksen (toki tässä kohtaa mun on myös ihan pakko syyttää vähän sitä algoritmiakin...). Tällä hetkellä mun Instagram-fokus on siis paljon enemmän omassa tekemisessä, kuin muiden sisältöjen kuluttamisessa. 

How the way I consume content has changed? 

However, the biggest change has happened in the way I consume other users' content on Instagram. I used to always to scroll through all of the new posts and watch all of the stories whenever I opened the app. I'm sure it goes without saying that it took a huge amount of time. Now I can't even remember the last time I watched through the whole row of stories. Or actually saw all of the feed posts that the people I follow had published since the previous time I opened the app (okay, here I partially just have to blame the algorithm too...). So right now my Instagram focus is a lot more on doing my own thing, rather than consuming content from other people. 

Photography by Aada K., editing by Pinja K.

Kuinka oma sisältöni on muuttunut?

Tosiaan, kuten postauksen alussakin totesin, on suhtautumiseni Instagramiin nykyään paljon rennompaa - niin käytön kuin julkaisemani sisällönkin suhteen. Rakastan edelleen julkaista kunnon kameralla kuvattuja asuja ja harkitumpaakin materiaalia, mutta ihan yhtä lailla tykkään silloin tällöin julkaista rennomman puhelimella napatun räpsyn. Ja sellaista materiaalia tykkään itsekin kaikkein mieluiten katsoa. Olen myös melkein kokonaan lopettanut filttereiden käytön storyissa, erityisesti jos näyn niissä itse. Vielä kesällä mulla oli käytössä monia eri ihoa tasoittavia tai silmiä kirkastavia story-filttereitä, mutta kesän lopulla aloin havahtua siihen, kuinka paljon nekin oikeasti muuttavat ulkonäköä epäaitoon suuntaan. Ihossani on virheitä, eikä se todellakaan ole kauniin tasaisen hehkuva vaikka kuinka haluaisin, joten miksi siis teeskentelisin muuta? 

Näiden muutosten ansiosta myös nautin Instagramin käytöstä taas paljon paljon enemmän, koska siitä on tullut stressitöntä ja rennompaa. Elämässä on stressiä ihan tarpeeksi muutenkin, eli ei siihen enää tarvita sovelluksia ja algoritmejä lisäksi. 

How my own content has changed? 

As I said at the beginning of this post, my attitude towards Instagram is now a lot more relaxed - both when it comes to using the app as well as what I post on there. I still love to publish outfit photos and more stylised content photographed with a proper camera, but I also love to share a quick iPhone snap here and there. And that's the kind of content I enjoy the most too. I've also pretty much completely stopped using filters on stories, especially if I feature in them myself. I had all kinds of skin smoothing and eye brightening filters in use last summer, but then I started to realise just how much those actually change how I look towards unnatural and unrealistic direction. My skin is not perfect and beautifully smooth and glowing no matter how much I wanted it to be, so why would I pretend anything else?

With these changes I now enjoy using Instagram a lot more again, because the stress and pressure is not there anymore. We've got enough stress in our lives already, so we don't need apps and algorithms to add on to that. 

 Find Me:

Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, theblogjungle, blogit.fi

7 Years of Blogging: 7 Ways It Has Changed Me

Postaus sisältää mainoslinkkejä (affiliate) // This post contains ad links (affiliate)

Havahduin hiljattain siihen, että nyt lokakuussa mulla tulee täyteen seitsemän vuotta bloggaamista. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin seitsemän vuotta bloggaamista tässä blogissa. Tätäkin ennen mulla ehti nimittäin olla parikin eri blogia, joita pidimme yhdessä hyvän ystäväni kanssa. Seitsemän vuotta tuntuu hurjan pitkältä ajalta, ja sen aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Seitsemän vuotta tämän blogin parissa on myös opettanut mulle paljon, enkä kyllä varmasti olisi sama ihminen kuin nyt jos en olisi silloin lokakuussa 2013 julkaissut ensimmäistä postaustani täällä ja jatkanut aina tähän päivään asti. 

I recently realised that this October marks my 7-year blogging anniversary. Or to be precise, 7-year blogging anniversary on this blog. As before the journey started for Pinja K. I had a couple of different blogs actually that I wrote together with a good friend of mine. Seven years feels like a long time, and so much has happened during those years. Seven years with this blog has also taught me a lot, and I don't think I'd be the same person now had I not hit 'publish' on that first blogpost in October 2013 and kept on going until this day. 

H&M vest (here) // Filippa K shirt (second hand, similar) // Zara trousers (similar) // River Island shoes (similar)

Shop the Look

1. Pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys. Blogin kirjoittaminen on ehdottomasti opettanut pitkäjänteisyyttä. Tämä harrastus, jota nykyään saan ilokseni tehdä kevytyrittäjänä ei ole kärsimättömille vaan vaatii paljon työtunteja ja vaivannäköä myös ns. kulissien takana. Bloggaamisessa ei myöskään voi ns. 'onnistua yhdessä yössä', vaan rohkea kokeileminen, yrittäminen ja epäonnistuminen opettavat. Yhteistyöehdotuksiakaan ei ala putoilla sähköpostin inboxiin yhdessä yössä, vaan mullakin oli monta vuotta bloggaamista takana ennen kuin ensimmäinenkään yritys lähestyi minua yhteistyöehdotuksella. 

2. Rohkeus. Kuten todettu, on bloggaaminen opettanut myös rohkeutta. Rohkeutta kokeilla niitä uusia juttuja, rohkeutta haastaa ja kehittää itseään, ja rohkeutta astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Myös mahdollisen yhteistyökumppaneiden lähestyminen ja kontaktointi on vaatinut rohkeutta. 

1. Perseverance and patience. One thing I've definitely learned because of blogging, is perseverance. This hobby, that I'm now lucky to be able to do as a 'side hustle' requires a lot of hours and effort to be put in. Also behind the scenes. Blogging is something you cannot become an 'overnight success' in, but there's a lot of experimenting, trial and learning, and failing too in the background. And collaboration opportunities and enquiries do not start coming into the email inbox straight away either. I had multiple years of blogging behind me before being approached by brands.

2. Courage. Blogging has also made me more courageous. Courageous to try new things and experiment, challenge and develop myself, and courageous to step outside the comfort zone. Approaching and contacting potential brand partners has also required courage from me. 

3. Kauneuden huomaaminen kaikkialla ympärillä. Koska kuvat ja visuaalisuus on iso osa omaa bloggaamistani ja Instagram-sisältöäni, oon oppinut huomaamaan niitä 'instattavia kuvamahdollisuuksia' ympärilläni. Oli se sitten kaunis rakennus, upeasti puiden lehtien läpi siivilöityvä auringonvalo tai vaikka sydämenmuotoinen vaahtokupla kahvikupissa, niin bloggaamisen myötä olen oppinut kiinnittämään huomiota ympäröivään maailmaan ihan eri tavalla. 

4. Itseluottamus. Itseluottamukseni on ihan ehdottomasti lisääntynyt bloggaamisen ja Instagramin myötä. Vaikka toki edelleen tulee niitä hetkiä kun epäilen itseäni ja kykyjäni (esim. tässä postauksessa lisää aiheesta), niin kaikki ne pienetkin voitot ja onnistumisen tunteet mitä olen näiden seitsemän vuoden bloggaamisen aikana kokenut, ovat ehdottomasti lisänneet itseluottamustani ja uskoa omaan osaamiseen ja taitoihini. 

5. Järjestelmällisyys / suunnitelmallisuus. Koska olen aina kirjoittanut blogia opiskeluiden tai töiden ohella, on järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus ollut välttämätöntä. Olen kyllä aina ollut melko järjestelmällinen, mutta olen varma että bloggaaminen on ehdottomasti vahvistanut tätä piirrettä minussa.

3. Seeing beauty around me. As photos, visuals and aesthetics in general are a big part of the content I create for this blog as well as my Instagram, I've learned to notice those Instagrammable photo opps everywhere around me. Whether that's a beautiful building, sunlight that filters through the leaves of a tree, or a heart shaped bubble on my morning coffee, thanks to blogging I've learned to notice and appreciate the little beautiful things around me in a totally different way.  

4. Confidence. Blogging and Instagram is also partly to thank for when it comes to my increased confidence. Although I still have times when I doubt myself and my abilities (e.g. this post takes a deeper dive into the topic), all those small wins and successes that I've experienced during these years have boosted my confidence and belief in myself and what I can do. 

5. Being organised / planning ahead. As I've always been either studying or working at the same time, being organised, planning ahead and being well prepared has been essential. I've always been quite organised though, but I'm sure that blogging has only enforced this feature in me. 

Photography by Aada K., editing by Pinja K.

6. Uudet taidot. On sanomattakin selvää, että sisällöntuotanto niin blogiin kuin sosiaaliseen mediaankin on kehittänyt taitojani monellakin eri osa-alueella. Kirjoittaminen, valokuvaaminen, editointi, satunnaiset videot, sosiaalinen media yleisesti ja esimerkiksi Instagramin uudet ominaisuudet, analytiikan lukeminen... Lista on oikeasti aika loputon. Ja kaikkia näitä taitoja tarvitsen myös työssäni nykyään, ja uskallankin väittää että monen vuoden blogihistoria on ollut yksi merkittävistä syistä ja tärkeimmistä tekijöistä siinä, että olen nyt töissä siellä missä olen ja teen sitä mitä teen. 

7. Ihmiset / ihmissuhteet. Ja viimeisenä mutta ehkä kaikkein tärkeimpänä ja eniten minua muuttaneena asiana: kaikki ne uudet upeat ihmiset joita blogi ja some ovat mun elämään tuoneet. Blogin myötä oon saanut elämääni hurjasti kontakteja, ja osa näistä blogi-/somekavereista ovat nykyään oikeasti yksiä läheisimmistä ja tärkeimmistä ystävistäni ♥︎

6. New skills. It goes without saying, that creating content for this blog as well as my social media channels has improved my skills on multiple areas. Writing, photographing, editing, occasional videos, social media in general and e.g. new Instagram features, reading and analysing data... The list really goes on and on. And all of these skills are also something I need in my job today, and I'm pretty sure that long history with blogging was also one of the most important reasons contributing to me getting the position at the company where I'm now working and doing what I do. 

7. People / relationships. And lastly what's probably the most important thing and the one that has changed me the most: all those amazing people that I have met through blogging and social media. Thanks to this blog, I've gotten lots of connections into my life, and some of these blog / social media friends are now my closest friends ♥︎

Find Me:

Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, YouTube, theblogjungle, blogit.fi

Fear of Failure & Impostor Syndrome

Postaus sisältää mainoslinkkejä (affiliate) // This post contains ad links (affiliate)

Tästä aiheesta oon puhunut aiemminkin, mutta viime viikolla nämä ajatukset ja fiilikset nousivat taas pintaan ja siksi halusin ottaa aiheen uudelleen esille täällä blogissakin. Kuten otsikostakin voi jo päätellä, viime viikolla mun tunteiden ja ajatusten kirjoon kuului vahvasti epäonnistumisen pelko ja huijarisyndrooma. 

I've talked about this topic before, but last week these thoughts and feelings surfaced again, and so I wanted to address the topic here on the blog again too. And as you can tell by the title of this blogpost, last week the thoughts and feelings I had were majorly relating to fear of failure and impostor syndrome. 

Itsellä se epäonnistumisen pelko ja huijarisyndrooman tunteet linkittyy vahvasti myös turhautumiseen. Turhautumiseen siihen, kun on jonkun uuden asian äärellä tai tekee jotakin ensimmäistä kertaa, eikä kaikki suju ihan niin kuin itse haluaisi tai varsinaisesti suunnitelmien mukaan. Miksi se onkin välillä niin vaikeaa ottaa uudet asiat ja pienet takaiskut, ja ehkä epäonnistumisetkin, mahdollisuutena oppia? Koska kyllähän kaikki sen tietää, että virheistä oppii. Ehkä se on se, kun asiaa tarkastelee itse niin läheltä ja kuitenkin haluaa sen onnistuvan, että on vaikea hyväksyä sitä että takaiskuja voi tulla. Ja varmasti tuleekin jos käsillä on jotain uutta ja entuudestaan tuntematonta. Epäonnistumisen pelon kanssa on kuitenkin hyvä oppia myös elämään, koska silloin kun kyse ei ole elämästä ja kuolemasta, tai mistään muustakaan oikeasti vakavasta, niin mikä loppujen lopuksi on pahinta mitä voi tapahtua? Tiedän, että tässä on mulle sellainen henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen paikka. Olla lannistumatta ja turhautumatta jos en heti osaakaan jotakin, ja jatkaa hyvällä tsempillä eteenpäin epäonnistumisen pelosta huolimatta. Koska vaikka ensimmäisellä kerralla menisikin vähän metsään, niin seuraavalla kerralla tietää ja osaa varmasti jo paremmin. 

Personally my fear of failure and impostor syndrome feelings also relate to frustration. Frustration about being faced with something new, or doing something for the first time, and things not going exactly as you want or how you planned. Why oh why is it sometimes so difficult to think about those new things and small setbacks, and maybe the failures too, as opportunities to learn? Because everyone knows that you learn from your mistakes. Maybe it's about the fact that you are so close to whatever it is that you're working on or involved in and want to succeed so badly, that it's difficult to accept the fact that there might be failures and setbacks along the road. And there probably will be if you're doing something for the first time and don't have any previous experience of it. But it's good to learn to live with the uncertainty and fear of failure, because when the matter is not about life and death, or anything else actually super severe, what's really the worst that can happen? I know that this is an area for self development and learning for myself. To not get frustrated and down if I don't instantly know how to do something, and keep on going with my head held high despite the fear of failing. Because even if the first time isn't exactly a huge success, then next time you know better already. 

H&M blazer (similar) // Samsoe & Samsoe turtleneck (similar) // Zara trousers (similar) // Steve Madden boots (similar) // Marimekko bag (here)

Shop the Look

Toinen henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen paikka itselle on yhä edelleen se huijarisyndroomasta eroon pääseminen. Sekin vain on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Ja tietty linkittyy myös tuohon epäonnistumisen pelkoon, ja erityisesti juuri niihin tilanteisiin kun tuleekin jotain takapakkia tai asiat ei mene suunnitelmien mukaan. Jotenkin se omaan tietotaitoon ja kykyihin luottaminen ja uskominen vaan on edelleen välillä todella vaikeaa, ja vaikka ajatuksen tasolla tiedostaisikin että oikeasti tietää ja osaa asiansa (ja siitä olisi ihan konkreettista näyttöäkin!), niin kas kummaa kun taas jonkun uuden asian äärellä epäilykset nousee pintaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on pitämäni vaikuttajamarkkinointiluento tällä viikolla. Jotenkin kun omista opinnoista on oikeasti vasta niin vähän aikaa, niin ennen luentoa oli vähän sellaiset fiilikset että "minä? luennoimassa? eihän mulla nyt ole tarpeeksi annettavaa ja opetettavaa". Mutta kun ihan oikeasti ajattelin asiaa järjellä, niin mähän kirjotin mun koko lopputyön vaikuttajamarkkinoinnista, olen seurannut alaa jo vuosia, ja ehkä juuri sen takia että omista opinnoista on niin vähän aikaa osaan myös räätälöidä luennosta kiinnostavan ja hyödyllisen myös opiskelijoiden näkökulmasta. Ja niinhän siinä kävi, että kun pääsin vauhtiin niin aika kuluikin super nopeasti ja yhtäkkiä tunnin pituinen luento olikin jo ohi. Sain myös opiskelijoilta todella ihanaa palautetta, mikä puolestaan vahvisti omaa itseluottamustani ja vakuutti siitä, että kyllä multakin löytyy jo sitä tietotaitoa eteenpäin jaettavaksi. 

Another area for personal development and learning for myself is ditching the impostor syndrome. But that's also something that's so much easier said than done. And it obviously relates back to that fear of failure too, and especially to those situations when there are those setbacks and things don't go according to plan. Somehow it is still just so difficult for me to believe in myself, my skills and abilities. And even if I technically and rationally realise that I do know my things (and even have something to prove that with!), then the minute I'm faced with a new challenge the doubts come back again. A very good and recent example of this is the influencer marketing lecture I gave this week. Because it really is such a short time since I was a student, my feeling before the lecture were along the lines of "me? giving a lecture? how could I possibly have enough to give and teach." But then I started to think rationally, and reminded myself that I did my whole dissertation on influencer marketing and have been following the industry for years. And the fact that it really is such a short amount of time since I was a student was probably just an advantage as I could tailor the lecture to be interesting, inspiring and informative from the student's perspective. And when it was actually time for me to give that lecture, time just flew by and suddenly the hour was already coming to an end. I also received some really lovely feedback from the students, and that definitely increased my self confidence and reassured me of the fact that yes, I do in fact have enough knowledge to share and teach to others. 

Photography by Aada K., editing by Pinja K.

Tähän loppuun voisikin todeta, että näiden fiilisten oppi oli "feel the fear and do it anyway". Olisi ihanaa kuulla teidän ajatuksia tästä, samaistuuko kukaan mun fiiliksiin? 

To sum things up, what these feelings and thoughts taught me again is to 'feel to fear and do it anyway'. I'd love to hear your thoughts on this, can anyone relate to these feelings?

Find Me:

Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, YouTube, theblogjungle, blogit.fi

Letter to Summer 2020 & I Need a Break

Niin se vaan on pikku hiljaa aika sanoa heipat tällekin kesälle. Aloitan tänään vuoden loppuun asti kestävän työharjoittelun, mikä jotenkin konkreettisesti merkitsee mulle syksyn alkamista. Tänään onkin siis hyvä katsoa hieman taaksepäin kuluneeseen kesään 2020, minkä päätin tehdä kirjoittamalla kesälle kirjeen. Selaamalla alemmas pääset siis fiilistelemään mun kesäviikkoja! 

And so it's slowly getting to the stage when it's time to say goodbye to yet another summer. Today marks the start of my internship that lasts until the end of this year, and somehow that is a concrete point for me when this summer turns into autumn. And therefore today I'm looking and reflecting back to the summer that passed, and below you can read the letter I wrote to summer 2020 and thereby reminisce these past few weeks and months with me!

Kesä 2020. Olit erilainen kuin ehkäpä kukaan osasi ennestään odottaa, etkä tosiaan mennyt niin kuin olin itse mielessäni suunnitellut. Viikkoihin ja kuukausiin mahtui niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, onneksi kuitenkin suurimmaksi osaksi niitä hyviä. Sun piti olla se "paras kesä ikinä" kun saisin painaa valmistujaishatun päähäni, juhlia yhteistä taivalta opiskelukavereiden kanssa, ja sanoa rauhassa heipat Skotlannille ja kaikille neljän Glasgow-vuoden aikana elämääni tulleille ihmisille ennen kuin muuttaisin takaisin Suomeen, asettuisin Helsinkiin ja alkaisin rakentaa omaa uutta elämää täällä. 

Summer 2020. You were different than probably anyone would have been able to predict, and you certainly didn't go like I had planned and visioned in my head. In the weeks and months that passed, there were lots of good moments, but quite a lot of bad moments too. Luckily, most of them were those good ones. You were supposed to be that 'best summer ever', when I would finally get to put the graduation cap on and celebrate finishing university together with my uni friends. You were supposed to be the summer when I would have a good amount of time to say goodbye to Scotland and the amazing people I got the chance to meet during my 4 years in Glasgow before coming back to Helsinki and settling here, starting to build my new life. 

Kuvitelmissani ja suunnitelmissani en myöskään olisi joutunut kokemaan koko alkukesän kestänyttä järkyttävää työnhakustressiä ja painetta. Monta viikkoa kului CV:tä hioen, hakemuksia kirjoittaen, sähköposteja laittaen, perään soittaen, työpaikkailmoituksia selaten ja kerta toisensa jälkeen pettyen jälleen yhteen "valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun" -viestiin. Pettymysten joukkoon mahtui kuitenkin myös valon pilkahduksia, ja loppujen lopuksi kaikki tuntuikin menevän juuri niin kuin pitikin ja tänään pääsen aloittamaan harjoittelun siinä paikassa, jota halusin kaikkein eniten. 

In my vision I also didn't plan spending the first part of the summer under a huge amount of job search stress. I spent many weeks perfecting my CV, writing applications and cover letters, emailing, calling, browsing job adverts and getting a disappointing 'unfortunately we didn't choose you' email after another. However, there were also glimpses of light in the job search darkness, and ultimately everything went just how it was supposed to, and today I get to start the internship that was my ultimate number one. 

Mutta vaikka asiat ei menneetkään ihan kaikkien suunnitelmien mukaan, enkä voi kutsua sinua siksi parhaimmaksi kesäksi ikinä, niin näihin viikkoihin ja kuukausiin on kuitenkin mahtunut myös todella paljon ihania hetkiä, naurua, iloa ja huolettomuuttakin. Vaikka valmistujaisseremoniaa ei ollut, sain silti juhlia valmistumista yhdessä läheisimpien ystävien ja sukulaisten kanssa kotona. Vietin ihania hetkiä ystävien kanssa niin kaupungissa kuin rauhallisissa mökkimaisemissakin, kävin pitkästä aikaa Suomenlinnassa, vietin juhannusta 'maaseudun rauhassa' Espoon puolella, nautin kesäisestä Helsingistä, ja opettelin yksin asumista välillä saunaa muistuttavassa omassa uudessa kodissa. Tein päiväreissuja niin Tampereelle, Turkuun, Hankoon kuin Tallinnaankin, ja vanhojen tuttujen lisäksi tapasin myös uusia ihmisiä. 

But although things didn't go quite as planned, and I can't call you that best summer ever, there were also many lovely moments, laughter, joy and carefreeness even. I might not have had a graduation ceremony, but I got to celebrate together with my closest friends and relatives at home. I spent many a great moment with friends, both in the city as well as in a serene summer cottage landscape. I visited Suomenlinna (a sea fortress) for the first time in a long long time, spent the Midsummer on the 'countryside' in Espoo, enjoyed the amazing and always so beautiful Helsinki summer, and learned to live alone in a flat that occasionally resembled more of a sauna than an actual space to live in. I did day trips to Tampere, Turku, Hanko as well as Tallinn, and alongside meeting and catching up with old friends I also met new people. 

Photography by Anu L., editing by Pinja K.

Blogiin ja Instagramiin yritin panostaa ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Käytännössä kun arjessa ei ollut juurikaan muuta sisältöä, oli aikaa, halua ja jaksamista työskennellä omien kanavien parissa enemmän. Nyt kuitenkin huomaan, että sekin on omalla tavallaan vaatinut veronsa, vaikka tästä hommasta ihan hurjasti tykkäänkin. Olen kirjoittanut blogia aktiivisesti ja säännöllisesti kolme kertaa viikossa nyt jo monta monta vuotta, ja pidin samaa tahtia yllä myös koko opintojen ajan. Ja alkukesän työnhaku-jakson. Blogin lisäksi Instagram on päivittynyt myös tiuhaa tahtia, vielä tiuhempaa kuin blogi. On sanomattakin selvää, että kumpaakaan en jaksaisi yhtä aktiivisesti ja tavoitteellisesti ellen ihan oikeasti nauttisi tästä super paljon. Nyt kuitenkin uuden arjen alkaessa olen tullut siihen tulokseen, että tarvitsen blogista ehkä pientä breikkiä. Haluan rauhassa katsoa miten työkuviot lähtevät sujumaan, ja mihin sitten riittää aikaa ja energiaa sen lisäksi. En missään nimessä ole lopettamassa blogia, sillä kuten sanottu, nautin tästä todella paljon, mutta en myöskään halua asettaa itselleni lisäpaineita postaustahdin suhteen. Eli blogi tulee tästä eteenpäin päivittymään säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta Instagramin puolella jatkan kuitenkin varmasti aktiivisempaa menoa. 

Kiitos siis kesä 2020. Et ollut se kesä, jonka näin ja kuvittelin mielessäni, mutta siitä huolimatta olit oikein onnistunut ja opetit mut kuuntelemaan itseäni ja jaksamistani. Opetit myös ymmärtämään, että asioita ei aina tarvitse jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin ihan vain sen takia että "näin on tehty aina ennenkin". 

I tried to put more effort into this blog and my Instagram than I have probably ever before. Technically, when I didn't have much else to fill my days with, I had time, energy and passion to work on my social channels more. However, now I realise that that has also taken its toll in a way, no matter how greatly I enjoy all of this. I've been creating content for my blog actively and consistently three times a week for multiple years now, keeping up the same pace all throughout my studies. And the early summer job search period. Alongside this blog, I've been publishing content on Instagram, being even more active and consistent on that side. It goes without saying that I really would not have kept up with the active and consistent uploading if it didn't fill me with so much joy. However, now with a new life stage and everyday routines starting, I've come to the conclusion that I maybe need a little break from the blog. I want to see how everything starts and goes with my internship first, and then what else I have time and energy for on top of that. I'm by no means quitting blogging because as mentioned, this is something I really enjoy doing. But I also don't want to put extra pressure on myself with setting a certain amount of posts I need to get published in a week. So from now on the blog will be updated a bit more infrequently, but the more active publishing will be continuing over on Instagram. 

So thank you summer 2020. You were not the summer I planned and envisioned in my head, but despite that you were a good one and taught me to listen to myself better. You also taught me to understand that I don't always need to continue doing something just because 'that's how I've always done'. 

Find Me:

Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, YouTube, theblogjungle, blogit.fi

End of an Era

Postaus sisältää mainoslinkkejä (affiliate) // This post contains ad links (affiliate)

Siinä se sitten oli. Täällä blogin puolellakin useaan otteeseen mainittu kandityö nimittäin. Seitsemän kuukauden kovan työn, 10609:n sanan ja 100:n lopulliseen työhön päätyneen sivun jälkeen sain vihdoin painaa 'submit'-nappulaa maanantaina. Jotenkin ihan outo fiilis, ettei enää tarvitse uurastaa sen parissa. En ole tainnut itse asiassa koskaan mainita työni aihetta täällä, mutta palautukseen lähti siis tutkimus otsikolla "UK Millennial Women's Perceptions on Fashion Bloggers and Influencers' Personal Brands and Brand Communities". Käytännössä siis tutkin muotibloggaajien ja vaikuttajien henkilöbrändejä ja brändiyhteisöjä. Nyt vaan peukut pystyyn, että kova työ palkitaan ja kandi tulee hyvällä arvosanalla takaisin!

So that was it. The many a time mentioned dissertation I mean. After seven months of hard work, 10,609 words and 100 total pages, I finally clicked the 'submit' button on Monday. To be honest, it feels quite surreal that now I don't have to be working on it ever again. I actually think I haven't even mentioned my subject here on the blog before, but the final piece of work I submitted held the title 'UK Millennial Women's Perceptions on Fashion Bloggers and Influencers' Personal Brands and Brand Communities'. Now just keeping my fingers crossed that the hard work pays off and I will get it back with a good mark!

Vero Moda jacket // Samuji jumper (second hand) // H&M jeans // Ivana Helsinki sunglasses (PR gift) // New Look bag

Shop the Look

Uusia tuulia puhaltaa elämän toisellakin osa-alueella, parin viikon päästä muutan nimittäin täältä Espoosta Helsingin puolelle. Olen muutosta tietysti ihan superinnoissani, ja suoraan sanottuna oisin ihan valmis kärräämään itseni ja vähäiset tavarani uuteen asuntoon jo vaikka tältä istumalta heti nyt. Samalla tajusin, että tämä tulee olemaan elämäni ensimmäinen kerta kun asun oikeasti ihan yksin. Olen kuusihenkisen ja yksikoiraisen perheen vanhin lapsi, eli luonnollisesti olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni asunut useiden ihmisten ja vilkkaan perhe-elämän ympäröimänä. Ensimmäisen Glasgow-vuoden puolestaan asuin yliopiston asuntolassa, ja vaikka mulla olikin oma huone ja kylppäri niin käytännössä asuin kuitenkin yhdessä seitsemän muun henkilön kanssa. Asuntolasta taas muutin kimppakämppään, jossa asuttiin vaihtelevilla kolmen / neljän hengen kokoonpanoilla ihan siihen asti kun maaliskuun lopussa tulin Suomeen. Mutta kuten sanottua, ootan kyllä innolla tätä uutta elämänvaihetta, ja tarvitsen paljon aikaa myös itselleni, eli eiköhän yksin asuminen sovi mulle oikein hyvin.

New winds are blowing in another area of my life too, as in a couple of weeks I'm moving from Espoo over to the Helsinki side. I'm obviously super excited about the move, and to be fair I'd be ready to cart myself and my few belongings over to the new flat right away this second. What I also realised, is that this will be the first time I'm going to be living completely on my own. I'm the eldest child in a family of six people and one dog, and so I've lived most of my life in a busy family home where people are constantly coming and going and talking and just living the daily life. I lived my first year in Glasgow in our uni's student halls, and although I had my own room and bathroom, I was still technically living with seven other people. And from halls I moved to a shared flat, in which we lived with varying 3 / 4 person compositions up until I came to Finland at the end of March. But like I said, I'm really looking forward to this new era in my life, and I'm also someone who needs quite a bit of time on my own, so I'm sure living alone will suit me just fine.

Photography by Eetu K., editing by Pinja K.

Find Me:

Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, YouTube, theblogjungle, blogit.fi

A Birthday to Remember & Quarantine Thoughts

Mulla tulee sunnuntaina mittariin 24 vuotta, ja vaikkei mitään sen kummempia suunnitelmia päivälle koskaan ollutkaan, niin täytyy sanoa että karanteenisynttärit ei kyllä todellakaan käynyt mielessä. Mutta karanteenisynttärit on siis sunnuntaina luvassa, eli tiedossa on ainakin lisää rentoa kotona hengailua. Onneksi sentään brunssin voi helposti järjestää myös kotioloissa, ja ollaankin suunniteltu itse valmistettu sunnuntaibrunssi koko perheen voimin mun synttäreiden kunniaksi. Mun 24-vuotispäivä tuleekin siis varmasti olemaan ikimuistoinen, tosin ehkä hieman eri syystä kuin synttärit yleensä.

I'm turning 24 on Sunday, and although I never had any specific plans for the day, I have to admit that a quarantine birthday was something I never thought I'd have. But that's exactly what's going to happen on Sunday, so at least more chilling at home is in the plans. Luckily a birthday brunch can also be had at home, and we've planned a homemade Sunday brunch with the whole family to celebrate my birthday. I'm sure my 24th birthday will be one to remember, but for a whole different reason than birthdays usually are. 



Karanteenia on nyt viikko takanapäin, ja yleisesti ottaen oon kyllä sopeutunut tilanteeseen ihan hyvin. Normaaleissa olosuhteissa oon just se tyyppi, jota alkaa ahdistaa tekemättömyys ja neljän seinän sisällä jumissa oleminen, ja aluksi vähän pelkäsinkin että mitähän tästä oikein tulee. Mutta veikkaan että nyt kun ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin pysytellä kotona, niin oon sopeutunut tilanteeseen yllättävän hyvin enkä vielä ainakaan ole kokenut ahdistusta tai sellaista tietynlaista vankina olemisen tunnetta. Toki kun opinnot rullaa edelleen etänä ja kandinkin deadline lähestyy uhkaavaa vauhtia, niin tekemisestä ei todellakaan ole ollut puutetta eikä tylsyys ole ehtinyt iskemään. Oonkin tämän viikon aikana monesti ajatellut, että erityisesti juuri nyt oon kiitollinen siitä että mulla on edelleen opinnot käynnissä ja bloginkin kanssa riittää tekemistä, ja mun fiilis koko karanteenista voisi olla täysin erilainen jos pitäisi keksimällä keksiä itselleen tekemistä. Ja opiskelun ja blogin oheen voi vielä lisätä töiden ja asunnon etsimisen. Eli ei, täällä ei ole katsottu Netflixiä yhtään sen enempää kuin normaalistikaan, jääty koukkuun TikTok-videoihin tai osallistuttu yhteenkään insta-liveen.

It's now been a week of quarantine for me, and generally speaking I've adapted to the situation quite well. In normal circumstances I'm that person that hates being trapped inside and not having anything to do, and I was initially actually quite scared of what this quarantine would do for my mental health. But I suppose that because I have no choice but to stay at home just now, I've actually managed okay and at least so far I'm not feeling anxious about the situation. Of course I still have my studies going on that I'm doing remotely and my dissertation deadline is looming closer day by day, so I have not had issues of being bored or not having anything to do. During this week I've often though that right now I'm actually really happy about the fact that I've still got my studies and this blog to work on, and I guess I would see this whole quarantine in a totally different light if I had to consciously figure out things to do with all this time. And alongside studying and blogging, there's also searching for jobs and apartments. So no, I've not spent more time on Netflix than I usually would, gotten addicted to TikTok, nor have I taken part in any insta live sessions.



Opintojen ja blogin lisäksi oon tämän viikon aikana oppinut arvostamaan niitä elämän pieniä juttuja jotka yleensä otetaan itsestäänselvyytenä ihan uudella tavalla. Esimerkiksi kaupassa käynti ja se että sieltä kaupasta löytyy kaikki mitä sieltä on lähtenyt hakemaankin. Mä oikeasti nautin kaupassa käymisestä, ja muutamaan kertaan nyt viikon aikana oonkin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi kaupassakävijäksi kunnes oon muistanut että "ai niin, enpäs mä voikaan lähteä". Karanteenin loppumista juhlistan siis varmaan lähtemällä ruokakauppaan hahah! :D Mutta vaikka karanteeni tosiaan viikon päästä loppuukin ja saan liikkua taas vapaammin julkisilla paikoilla, niin tietysti kotoilu jatkuu edelleen jotta omalta osaltani jatkan edelleen viruksen levittämisen ehkäisyä ja niin riskiryhmien kuin Suomen terveydenhuollon kantokyvynkin suojelua.

Alongside studies and blogging, this week has made me appreciate those little things that I used to take for granted. Such as going grocery shopping and actually finding and being able to buy everything that's on your shopping list. I actually enjoy doing groceries, and there has been a few times during this past week when I've volunteered to go to the supermarket before realising that 'oh no wait, I'm actually not allowed to'. I'm definitely going to celebrate the end of my quarantine with a trip to the supermarket hahah! :D But although the quarantine ends in a week and I'm allowed to go to that supermarket again for example, I'm obviously going to continue spending a lot of time at home in order to continue diminishing the risk of spreading the virus for my part. And to protect people in high risk groups as well as the carrying capacity of the health services. 

Photography by Aada K., editing by Pinja K.

Miten te olette sopeutuneet tähän eristäytymiseen? Oletteko ainakin yrittäneet nauttia lisääntyneestä kotona hengailusta vai kaipaatteko jo normaalia arkea ja rutiineja? 

How have you adapted to social distancing and self isolation? Have you at least tried to enjoy the increased time spent at home, or are you already missing the normal everyday life and routines?

Find Me:

Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, YouTube, theblogjungle, blogit.fi

Leaving Glasgow

Huh miten nopeasti tilanteet elää ja asiat muuttuu, ei voi muuta sanoa! Instagramin puolella aihetta jo sivusinkin, mutta mulle tuli tosiaan melkoinen äkkilähtö Glasgow'sta ja matkustan Suomeen jo tänään, aikalailla kaksi kuukautta aikaisemmin kuin olin alunperin suunnitellut. Tätä postausta kirjoitankin myöhään torstai-iltana lentokentältä, sillä päätin varmuuden vuoksi tulla tänne jo nyt illalla, sillä kotoa olisi kuitenkin pitänyt lähteä kolmen aikaan aamuyöstä.

Vallitsevan koronavirus-tilanteen takia meillä luonnollisesti loppui kaikki lähiopetus yliopistolla ja kaikki tulevat palautukset siirtyivät onlineen, myös kandin joka meidän piti alunperin palauttaa sekä fyysisesti että elektronisena versiona. Myös toukokuun koe vaihtui raporttiin, ja sen vuoksi mulla ei oikeastaan ollut enää mitään sen erityisempää syytä pysyä fyysisesti Glasgow'ssa, kun saan ihan yhtä hyvin hoidettua kaikki kouluhommat Suomestakin käsin ja tarkoitukseni oli joka tapauksessa palata Suomeen mahdollisimman pian opintojen päättymisen jälkeen.

Suoraan sanottuna tulen persauksen alle laittoi kuitenkin yhä kiristyvät toimenpiteet niin Suomessa kuin Iso-Britanniassakin, mikä lopulta johti siihen että tiistai-iltana paniikissa etsin lentoja, jotka buukkasin sitten lopulta nyt perjantaille. Keskiviikkoiltapäivänä sain kuulla uutisia, jotka pisti tiistailta laantuneen paniikki-moodin uudelleen päälle, ja soittelinkin jo Finnairin asiakaspalveluun tarkoituksenani siirtää lennot vielä perjantailta torstaille. En kuitenkaan päässyt linjoilla läpi ja lisätietojen saaminen lievitti paniikkia taas sen verran, että pitäydyin suosiolla näissä perjantain lennoissa.

Pari päivää meni raivokasta muuttokarsimista, -pakkausta ja -siivousta tehdessä, ja tänään iltapäivällä on tosiaan tarkoitus munkin laskeutua pysyvästi Suomeen. Muutamat muutkin ulkosuomalaiset on näyttäneet palailevan takaisin koti-Suomeen, ja itsekin liityn siis pariksi viikoksi ulkomailta palaavien karanteenikerhoon. On ollut jotenkin hurjaa nähdä Koronan vaikutukset ihan koko maailmaan, eikä kyllä olisi uskonut että oman elämän aikana näkee ja kokee jotain tällaista!

Enkä kyllä ikinä olisi osannut kuvitella tällaista lopetusta mun Glasgow-ajalle. Ei kandin palautus -kuvaa, ei juhlistamis-drinkkejä, ei viimeisiä kahvitteluja... Kaikki tapahtui jotenkin kuin pikakelauksella. En ehtinyt kunnolla näkemään ja hyvästelemään oikeastaan ketään Glasgow'n ystävistäni, enkä todellakaan ehtinyt varautumaan lähtöön itsekään. Nämä muutamat päivät onkin mennyt ihan kuin jossain sumussa, tai kuin katselisi omaa elämää ulkopuolisen silmin.

Mutta nyt ei siis muuta kuin Suomen päässä karanteeni-pesää pystyyn. Sormet ristiin etten tule hulluksi!

Oh boy how quickly things change and circumstances develop! I already touched on this over on my Instagram, but in case you missed the news on that side: I ended up having quite a flying exit from Glasgow and I'm actually travelling back home to Finland already today - pretty much exactly two months earlier than originally planned. I'm writing this post late on Thursday night from Glasgow Airport, as I decided to play it safe and come and spend the night here because I would have had to leave the house around 3am anyway. 

Because of the current Coronavirus situation, all face-to-face teaching obviously ceased and everything got moved online, also my dissertation hand in which we initially had to do online and as a hard copy. The exam that would've been in May also got swapped to a report instead, and so I didn't really have anything that would have needed me to be physically in Glasgow anymore as I can now do everything from Finland as well, and my plan was to return to Helsinki pretty much straight after that exam anyway. 

But what really got me proceeding quickly was the rapidly changing circumstances both in Finland and in the UK, which eventually lead me to panic looking for flights on Tuesday and then booking these Friday ones. On Wednesday afternoon I heard news that put me in my panic mode again and got me calling to the Finnair customer service number and try to change the flights from Friday to Thursday already. However, I didn't get through the lines and after hearing some further information my panic relieved a bit and I ended up sticking to my Friday flights anyway. 

So I've spent the last two days frantically clearing out my stuff, organising, packing, sending parcels and cleaning my room, and if all goes well I'll be landing on the Finnish mark just after 1pm UK time today. I've seen a few other Finnish expats returning due to the virus too, so I'll be joining that quarantine club. It has actually been quite surreal to see just how greatly this virus affects the whole world, and I would never have imagined that I'll be seeing and experiencing something like this during my life! 

And I also never thought I'd be leaving Glasgow like this. No 'dissertation handed in' -photo, no celebratory drinks, no last coffee dates... Everything just happened almost like on a rewind. I didn't get to properly say goodbye to any of my Glasgow friends, and I certainly didn't have time to mentally prepare for the move myself. These few days have felt like I've been walking in a fog, or as if I'm looking at my own life from a distance with the eyes of someone else. 

But now it's time to just get back to Finland and put up my little quarantine nest. Keep your fingers crossed that I'm not going to lose my mind!

Find Me:

Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, YouTube, theblogjungle. blogit.fi

Taking Responsibility of My Health & My Experience with Lip Surgery

Postaus sisältää mainoslinkkejä (affiliate) // This post contains ad links (affiliate)

Ne, jotka seuraa mun juttuja myös Instagramin puolella saattaakin tietää, että olin tarkalleen kaksi viikkoa sitten huulileikkauksessa. Ja ei, kyseessä ei siis ollut sillä tavalla kosmeettinen leikkaus että huuliin olisi laitettu täytettä tai muotoa tai muuta vastaavaa, vaan alahuulesta poistettiin kaksi tukkeutunutta sylkirauhasta jotka olivat häirinneet mua jo viime heinäkuusta lähtien. Eli joo, operaatio oli siinä mielessä kosmeettinen että 'huulipateista' ei ollut muuta haittaa kuin niiden ulkonäkö, sillä ne eivät olleet vaarallisia tai kipeitä. Vain todella ärsyttävän näköisiä ja tuntuisia.

Those who follow me also over on Instagram might already know that exactly two weeks ago I had lip surgery done. And no, the surgery wasn't about a cosmetic issue in the sense that I would have had fillers put in or the shape altered or anything like that, rather it was about removing two blocked salivary glands from my lower lip which had been there bothering me already since last July. So yes, a cosmetic procedure in the sense that the 'lip bumps' were not harmful or sore, just really disturbing in both how they looked and felt. 

Gina Tricot dress (second hand) // New Look coat // ASOS belt // &Other Stories shoes

Shop the Look

Vaikka siis tosiaan mitään varsinaista terveydellistä haittaa ei ollutkaan, niin kyllä puolen vuoden pattitaistelun jälkeen oli jo aikakin päästä niistä eroon. Puoli vuotta ehti tosiaan vierähtää ennen kuin sain aikaiseksi pattien poistatuksen, mikä on loistava esimerkki siitä kuinka mulla on aina tapana pitkittää tällaisia terveydenhoitoon liittyviä juttuja. Ja loppujen lopuksihan kyse ei ole mistään muusta kuin siitä että saa itseään niskasta kiinni, varattua sen lääkärin, ja hoidettua homman kuntoon. Toinen hieman vakavampi esimerkki on verilääkkeideni reseptin uusiminen, jossa mulla ihan oikeasti kesti aivan luvattoman pitkään. Mulla on tosiaan todettu lievä veren hyytysmistekijän puutos, ja sen takia vuodan verta helposti ja runsaammin kuin useimmat muut ihmiset, minkä vuoksi mulle on määrätty aina tarvittaessa esimerkiksi nenäverenvuodon yhteydessä otettavat veren hyytymistä auttavat lääkkeet. Ihan hävettää myöntää, mutta edellisestä reseptin uusimisesta oli vierähtänyt jo monta vuotta, mutta nyt on onneksi taas kirjaimellisesti lääkitys kunnossa! Asetinkin yhdeksi vuoden 2020 tavoitteekseni että pidän parempaa huolta terveydestäni, ja hoidan juurikin tällaiset lääkäriasiat ja muut aina mahdollisimman nopeasti ja aikailematta pois alta. Itse asiassa tästä pitäisi varmaan tehdä pikemminkin ihan lupaus kuin vain pelkkä tavoite.

So yes, although there wasn't any actual medical harm with them, it really was about time to get rid of the lip bumps after suffering with them for over six months. It really took me half a year to get around to booking that surgery where they would be removed, which is a prime example of how I always tend to drag out and avoid booking these kind of health related things. And eventually it really is about nothing else than getting a grip of yourself, booking that appointment, and getting everything sorted once and for all. Another example, actually a more serious one, is renewing my blood medicine prescription. With that it honestly took me way too long. I've been diagnosed with a light blood clogging factor deficiency which is why I tend to bleed easier and heavier than most people, and that's why I've been prescribed tablets that help my blood to clog whenever I'm having a nose bleed etc. I'm honestly ashamed to admit that it had been years since my last prescription renewal. But now it's luckily all sorted on that front too! One of my goals for 2020 was to take better care of myself and my health, and to get these kind of things over and done with as soon as possible without procrastination. I think I will actually have to make this a resolution, rather than just a goal. 

Photographed by Eetu K., edited by Pinja K.

Jos vielä palataan itse huulileikkaukseen operaationa, niin se oli oikeasti todella helppo ja kivuton juttu! Multa ei ole koskaan aiemmin leikattu mitään, ellei ihan vauvana tehtyä leikkausta lasketa, ja kyllä mua rehellisesti sanottuna hieman jännitti ja hoitajakin ilmeisesti huomasi mun jännityksen kun kyseli vielä ennen operaatiota että onhan kaikki hyvin. Paikallispuudutuksen ansiosta en kuitenkaan tuntenut yhtään mitään, sekä lääkäri että hoitaja olivat mukavia ja ammattitaitoisia, ja koko operaatio oli ohi alle puolessa tunnissa. Ihan turhaan siis jännitin, ja kaikki meni just niin kuin pitikin. Ainoa vaiva mikä leikkauksesta aiheutui oli muutaman päivän kestänyt todella voimakas turvotus ja mustelma leikkausalueella, joka näissä pari päivää operaation jälkeen otetuissa kuvissakin näkyy. Nyt huuli on kuitenkin takaisin normaalissa koossa ja värissä, ja tikitkin liukesivat itsestään niin ettei niitä tarvinnut käydä erikseen poistattamassa. Loppu hyvin kaikki hyvin siis, jännitys oli turhaa, ja loppujen lopuksi patista eroon pääseminen oli oikeasti naurettavan helppoa. Piti vain tosiaan saada se aikaiseksi. 

Returning back to the topic of lip surgery as an operation, it was actually a really easy and painless experience! I've never had anything operated before, if something I had as a baby doesn't count, and I'm not going to lie I was feeling rather nervous before the surgery. Which the nurse apparently noticed too, as she kept asking if I was managing alright. However, thanks to the local anaesthesia I didn't feel a thing, both the doctor and the surgeon were nice, friendly and professional, and the whole thing was over in less than 30 minutes. So everything went exactly as it should have. The only inconvenience the surgery caused me was the swelling and bruising on my lip that lasted for a few days, which you can also notice in these photos that were taken a couple of days after the operation. And now the lip is back to its normal, pre-bump state, the swelling and bruising is gone, and even the stitches dissolved by themselves so I didn't have to go and get them removed separately. So all good in the end, and ultimately getting rid of the bumps was honestly ridiculously easy. I just had to get around of actually doing it.  

Find Me:

Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, YouTube, theblogjungle, blogit.fi

What I Learned from Instagram Blocking Me

On tiedossa oleva fakta, että Instagramissa on oltava aktiivinen jos siellä haluaa toimia tavoitteellisesti. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kuitenkin todeta että "there can be too much of a good thing", ja Instagramissa voi olla myös liian aktiivinen.

Instagram blokkasi käyttäjäni lauantai-iltana, enkä siis muutamaan päivään pystynyt tykkäämään tai kommentoimaan muiden julkaisuja, tai edes vastaamaan omiin kuviini tulleisiin kommentteihin. Eilen illalla sain kuitenkin Instagramin taas toimimaan normaaliin tapaan, kun vanha kunnon appin poistaminen ja uudelleen lataaminen sai sovelluksen taas pelittämään.

Ainoa Instagramin ominaisuus jota pystyin blokin aikana kunnolla käyttämään oli Storyt, mutta oikeastaan kaikki feediin perustuvat toiminnat oli estetty. Pystyin kyllä selaamaan kuvia ihan normaalisti, mutta tosiaan tykkääminen ja kommentointi oli täysin poissuljettu. Olin ihan ymmälläni tästä ja postasinkin ihmetyksestäni myös omaan stooryyni, ja ihana Essi osasi kertoa mulle että Instagram rajoitti tilini toimintoja nimenomaan sen takia että olin ollut liian aktiivinen kommentoimaan/tykkäämään, ja sen vuoksi Instragram luuli tiliäni botiksi.

It is a well known fact, that you have to be active on Instagram if you have any kind of goals with the platform. But I'm speaking from experience when I say that there can be too much of a good thing, and you can also be too active on Instagram.

Instagram blocked my account on Saturday evening, and for a few days I wasn't able to like or comment on other users' posts, or even reply to the comments on my own photos. Last night I got the app back up and running normally again, thanks to good old technique of deleting and reinstalling it.

The only feature I was properly able to use during the block was stories, but pretty much all activities based on the regular feed were restricted from me. I was able to scroll my feed normally, just not engage with anything. I was really confused by this and posted about the issue on my own story, and it was Essi who was able to tell me that the blocking and restriction of activities was due to me having been too active in commenting and liking and so Instagram thought I was a bot. 



Mutta oli tässä tietynlaisessa pienessä Instagram-tauossa jotain hyvääkin, se nimittäin pakotti mut olemaan stressaamatta ja miettimättä postausaikoja, engagementia, feediä ja muita Instagramiin liittyviä juttuja. Vaikka kuinka aina yritän suhtautua Instagramiin rennosti, niin totuus on se että kyllä se oikeasti on jonkinlainen stressitekijä ja mielessä monta kertaa päivässä nimenomaan sen takia että käytän sitä kuitenkin tavoitteellisesti ja ammattimaisessa mielessä.

Tämä Instagram-blokki myös auttoi mua ymmärtämään, kuinka hitsin paljon aikaa kyseisessä sovelluksessa oikeasti tulee vietettyä! Instagram on ehdottomasti mun suosikkisovellus enkä sitä käyttäisi jos en siitä nauttisi, mutta nyt kun Instan käyttäminen jäi vähemmälle, vapautui aikaa muihin juttuihin. Ja pystyin myös keskittymään näihin muihin juttuihin ihan 100% kun en vähän väliä tarttunut puhelimeen. Esimerkiksi opiskelu ja koulujuttuihin keskittyminen sujui huomattavasti paremmin ja tehokkaammin kun ajatus pysyi täysin aiheessa eikä lähtenyt sivuraiteille, eli Instagramiin. En myöskään harhautunut skrollaamaan fiidiä kirjaa lukiessa tai Netflixiä katsoessa, vaan keskittyminen ja silmät pysyivät Michelle Obaman elämäkerrassa tai YOU:n toisen tuotantokauden jaksoissa.

But this, what was kind of like a mini Instagram break, had its positives too. It forced me to not stress and think about posting times, engagement, my feed and other Instagram related things to an excess. As much as I try to have somewhat of a relaxed attitude towards Instagram, the reality is that it is one stressor in my life and something that is on my mind multiple times a day, precisely because I do have goals and ambitions with it and already use it in a professional manner to a certain extent. 

This Instagram block also made me realise just how freaking much I actually do spend time on the app! Instagram is hands down my favourite app and I wouldn't be using it if I didn't enjoy it, but now that my actions within the app were very limited and my Instagram usage decreased for these past few days, I had more time to spend on other things. And I was also able to concentrate on those other things a whole lot better when I wasn't reaching towards my phone every few minutes or so. My concentration and efficiency on for example studying and doing uni work improved as I managed to keep my mind on the task at hand and not get side-tracked, i.e. on Instagram. And I wasn't reaching for my phone and started to scroll Instagram every few minutes when reading my book or watching Netflix, but my concentration and eyes were firmly on Michelle Obama's autobiography or the episodes of the second season of YOU. 

Photography by Aada K., editing by Pinja K.

Vuosi alkoi siis pienellä pakotetulla Instagram-postaustauolla, mutta nyt tosiaan kaikki toimii taas normaalisti! Ja kuten totesin, niin oli vähentyynessä instaamisessa tosiaan omat hyvätkin puolensa. Nämä hyvät puolet haluankin pitää mielessä jatkossakin, ja vähentää sellaista turhanpäiväistä Instagramin selaamista silloin kun tarkoituksena on oikeasti tehdä jotain ihan muuta.

Ootteko te koskaan joutuneet Instagramin blokkaamaksi? Tai oletteko muuten ihan tietoisesti pitäneet taukoja Instagramista?

So the year started with a little forced break to posting on Instagram, but like I said it's all back to normal again! And as mentioned, this reduced instagramming had its positives too. And it's exactly these positive aspects I want to keep in mind in the future too, and reduce the mindless scrolling and refreshing of the feed when I'm supposed to something totally different.

Have you ever experienced Instagram blocking you? Or have you ever consciously taken a break from the app? 

Find Me:

Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, YouTube, theblogjungle, blogit.fi

Decade in Memories

Postaus sisältää mainoslinkkejä (affiliate) // This post contains ad links (affiliate)

Niin se vaan on pikku hiljaa tämäkin vuosi ja sen myötä myös tämä vuosikymmen taputeltu, ja aika tapahtumarikas vuosikymmen tämä onkin ollut! Tietysti tähän vaikuttaa paljon myös se, että näiden viimeisten kymmenen vuoden aikana olen oikeastaan kasvanut lapsesta/teinistä aikuiseksi, eli kymmenen vuoden aikana on saavutettu aika monta virstanpylvästä aina rippikoulusta, ylppäreihin ja pois kotoa muuttamiseen. Tähän postaukseen kokosinkin muistoja jokaiselta kuluneelta kymmeneltä vuodelta, ja näin kirjoitettuna sen todella tajuaa kuinka paljon kymmenessä vuodessa on tapahtunut.

And so is the year and with that this decade almost over and done with, and looking back to it what a decade it truly has been! Of course a lot of it has to do with the fact that this decade was the one during which I grew up and matured from a teenager to a young adult, so there has been many a milestone in these ten years, including confirmation school, high school graduation and matriculation examination and moving from home, just to name a few. For this post I collated memories from each year of the past ten years, and it's especially in this way seeing it all written down that I realise exactly how much has happened in ten years. 

2010: Lähteepä hyvin käyntiin kun tältä vuodelta ei oikeastaan ole mitään erityisiä muistoja. Taisin vain nauttia oikeasti huolettomasta teinielämästä One Directionia intohimoisesti fanittaen.

2011: Pääsin ripille ja vietin kesällä kolme viikkoa kielikurssilla Torquayssa Etelä-Englannissa.

2010: Off to a good start since I actually don't have any specific memories from this year. I think I was just enjoying the care-free teenage life and passionately and fanatically obsessing over One Direction. 

2011: I had my confirmation party and in the summer I spent three weeks in Torquay in Southern England on a language course. 

BikBok dress (PR sample) // Tamaris shoes // Snö of Sweden earrings (PR sample, last year's)

Shop the Look

2012: Kävin ensimmäistä kertaa Pariisissa, jonne mulla on viime aikoina ollut kauhea hinku päästä takaisin. Aloitin myös lukion, ja tutustuin sen myötä moniin uusiin ihmisiin.

2013: Tämä Pinja K. -blogi sai alkunsa. Blogista onkin vuosien aikana tullut itselleni aina vain tärkeämpi ja tärkeämpi osa elämää, ja tällä hetkellä tuntuukin todella oudolta kuvitella elämää ilman tätä blogia.

2012: I visited Paris for the first time, and recently I've had such a longing to go back again. I also started high school, which meant that I got to know a lot of new people. 

2013: I started this blog, which has become a really important part of my life over the years. It feels weird to even imagine what would my life be like if I didn't have this blog of mine. 

2014: Vanhojen tanssit ja päivä prinsessana, sekä täysi-ikäisyyden saavuttaminen. Toisen lukiovuoden keväällä osallistuin myös ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiini kun kirjoitin italian. Keväällä otettiin musta minivillakoira Paquita ilahduttamaan meidän arkea, sillä tätini ystävä oli luopumassa koirastaan ja ajankohta sekä rotu oli meille juuri oikea. Vuosi 2014, ja erityisesti sen ensimmäinen puolisko, oli myös täynnä reissuja: Wanhojen risteily Tukholmassa, pääsiäinen Roomassa äidin ja mummun kanssa, ja kesällä aivan huikeat kolme viikkoa veljieni kanssa Australiassa äidin serkun luona. Australian matka on ehdottomasti ollut yksi silmiä avaavimmista ja hienoimmista kokemuksista, sillä päästiin myös viikon verran elämään aboriginaali-kylässä, ja muun muassa auttamaan opettajia kylän koulussa.

2014: 'The ball of the second years' (a Finnish high school tradition) and spending the day looking like a princess, as well as turning 18 years old. In the spring of my second year in high school I also took part in my first matriculation examination when I sat the Italian exam. In the spring a black mini poodle named Paquita moved in with us as a friend of my aunt's was needing to give her dog a better home and the time and breed were just right for us. 2014, and especially the first half of it, were also full of travels: Stockholm in February, Rome during Easter, and in the summer an amazing 3-week period in Australia visiting mum's cousin. The trip to Australia is definitely one of the most eye-opening and incredible experiences I've ever had, since we spent a week also in an aboriginal village helping the teachers at the school etc. 



2015: Kirjoitin ylioppilaaksi ja valmistuin lukiosta. En ikinä unohda sitä yötä kun jonotettiin ystäväporukalla Vanhalle lakkiaisbileisiin ja joku valopää päätti varastaa ylioppilaslakin suoraan erään ystävistäni päästä ja lähti se ja moni muukin lakki kourassaan juoksemaan pitkin Aleksanterinkatua, eikä ystäväni saanut koskaan lakkiaan takaisin. Aloitin Muotimarkkinoinnin opinnot Helsinki Design Schoolissa. Sain myös ensimmäisen ihan oikean työpaikkani, ja vietimme perheen kanssa unohtumattomat kaksi viikkoa Californiassa road tripillä.

2015: Completing my matriculation examination and graduating high school. I never forget the night when we were queuing for the official after party and some jerk decided to snatch the graduation cap straight off my friend's head, and off he went running down the street with the cap along with many others in his hand. And my friend never got her cap back. I also started the Fashion Marketing course in Helsinki Design School, got my first real job, and spent two weeks road tripping in California with my family. 

2016: Sain HDS-kurssin päätökseen, muutin pois vanhempieni luota Glasgow'hun ja aloitin International Fashion Branding -tutkinnon yliopistossa. Paki-koira jouduttiin lähettämään koirien taivaaseen, ja muistan kuinka vaikeaa oli olla Glasgow'ssa kun en ollut päässyt hyvästelemään kunnolla.

2016: I finished the course in Helsinki Design School, moved away from home to Glasgow and started my university studies of International Fashion Branding. Paquita, aka Paki, had to be sent to dogs' heaven, and I remember how difficult it was for me to be in Glasgow and not getting the chance to say proper goodbyes. 



2017: Pieni ja karvainen mutta iso-egoinen Hugo-koira tuli seitsemänneksi jäseneksi perheeseemme. Kesä oli yksi elämäni huonoimmista, vaikeimmista ja yksinäisimmistä, mutta kesän jälkeen muutin ensimmäiseen oikeasti kodilta tuntuvaan omaan asuntoon Glasgow'ssa. Vuoden lopussa heti joulupäivänä lähdettiin äidin kanssa tyttöjen reissulle Sri Lankan lämpöön.

2017: A tiny and hairy, but quite hugely egoed, mini poodle Hugo became a 7th member in our family. The summer was one of the worst, hardest and loneliest ones I've ever had, but after the summer period I moved into the first real, home-like flat in Glasgow. At the end of the year on Christmas Day I took off to Sri Lanka for a girls' trip with my mum. 



2018: Vietin ihan mielettömän ihanan kesän Suomessa, nautin kesätyöstäni todella paljon, tapasin monia uusia ihmisiä, road tripattiin kaveriporukalla Pori Jazzeille ja pystytettiin teltta ilman telttakeppejä. Kesän lopussa päädyin myös todella epätavallista tietä elämäni ensimmäiseen edes etäisesti parisuhdetta muistuttavaan tilanteeseen, joka tosin päättyi myöhemmin syksyllä. Tuo aika kuitenkin opetti mulle myös itsestäni paljon! Lokakuussa vietettiin meidän tyttöporukalla viikonloppua Lontoossa, mikä olikin meidän ensimmäinen yhteinen reissu koko porukalla.

2018: I spent an amazing summer in Finland, really enjoyed my summer job, met lots of new faces, road tripped with friends to Pori Jazz where we had to put up our tent despite missing the sticks one would usually use to do it. At the end of summer I also ended up into my first, even remotely relationship-like situation, which came to its end later in the autumn. However, that time period in my life taught me a lot about myself! In October I spent a girls' weekend in London with my best and oldest childhood friends, and that was actually the first trip we have ever been on with all six of us. 

Photography by Aada K., editing by Pinja K.

2019: Aloitin viimeisen vuoden yliopistossa ja sen myötä myös kandityön kirjoittamisen. Vietin pidennetyn viikonlopun Nizzassa yhdessä vanhempieni kanssa. Joogasin paljon niin joogasalissa kuin kotonakin. Siirsin itseäni ja tavaroitani paikasta toiseen muutaman päivän välein oikeastaan koko kesän ajan. Käytin enemmän aikaa ja vaivaa blogin parissa kuin koskaan aiemmin, ja sen myötä pääsin osallistumaan moniin ihaniin tapahtumiin. Aktivoiduin myös videoiden suhteen, mikä tosin on näin loppuvuotta kohden päässyt taas jäämään. Käytiin veljeni kanssa muutaman muunkin tapaan kuuntelemassa Ed Sheerania Malmin lentokentällä. Tästä kuluneesta vuodesta kirjoitin tarkemmin Letter to 2019 -postauksessa, eli käykää lukemassa jos haluatte lukea enemmän nimenomaan mun vuodesta 2019.

Minkälaisia muistoja teillä on tältä kuluneelta vuosikymmeneltä?

2019: I started my final year as a university student, and with that obviously came starting on the dissertation project. I spent a long weekend in Nice together with my parents. I did a lot of yoga, both inside a studio as well as at home. I moved myself and my belongings from one place to another every few days over the summer. I spent more time and effort with this blog than ever before, and I also got to attend some really lovely events. I also became more active with videos, but unfortunately that has died down a little towards the end of this year. And just like quite a few others, my brother and I also spent an evening listening to Ed Sheehan at the Malmi Airport in Helsinki. I wrote more about these past 12 months in this Letter to 2019 post, so head over to read that if you want to know more specifically about my 2019. 

What kind of memories do you have from this past decade?

Find Me:

Bloglovin, Instagram, Facebook, Twitter, Pinterest, YouTube, theblogjungle, blogit.fi