13 February 2019

On Turning 23 and Never Having Been in a Relationship

woman-drinking-coffee

Aloitetaan postaus toteamalla, että mä en ole koskaan seurustellut. Kyllä, täytän pian 23 vuotta, enkä koko tähän astisen elämäni aikana ole kertaakaan ollut parisuhteessa. Joidenkin mielestä ehkä outoa ja toisten ei, mutta mulle tää on ihan normaalia. Sitä mun elämää.

On ollut aikoja, kun olen ajatellut että mussa on pakko olla jotain vikaa kun olen yksin enkä seurustele. Varsinkin nuorempana ja siinä vaiheessa kun monet ikäisistäni oli onnellisesti parisuhteessa, riittämättömyysajatukset kävi mielessä usein. Koin myös jääväni jostain paitsi. En voinut osallistua seurustelua tai parisuhteita käsitteleviin keskusteluihin, ja luulin että elämästäni puuttuu jotain merkittävää kun en seurustellut. Vielä parikin vuotta sitten ajattelin, että kaikki muut on varmasti olleet edes jonkinlaisessa parisuhteessa siihen mennessä ja koin huonommuuden tunnetta koska mulla ei ollut minkäänlaista kokemusta seurustelemisesta.



I'll start the post by saying that I've never been in a relationship. Yes, I'm soon turning 23 and yet so far in my life I haven't been in a relationship. Maybe weird for some people and not for others, but for me it's just normal. It's my life. 

There have been times when I've thought that there must be something wrong with me since I'm all alone and not happily coupled up. Especially when I was younger and a lot of people my age were in relationships, the feeling and thoughts of not being enough were a frequent visitor. I also felt like I was missing out on something. I couldn't take part in the conversations revolving around dating or relationships, and I was sure that there was something hugely important lacking in my life because I didn't have a significant other by my side. Even only a couple of years ago I used to think that surely everyone else has already been in a relationship of one kind or another by that point in their lives, and I felt inferior for not having any kind of experience from relationships. 

being-a-single-millennial

Nyt myöhemmin olen kuitenkin oppinut olemaan sinut itseni ja sinkkuuteni kanssa. Totta kai mulla tulee edelleen välillä hetkiä kun mietin että olisipa ihanaa välillä iltaisin käpertyä jonkun viereen katsomaan leffaa tai mennä treffeille tai laittaa ruokaa tai mitä nyt ikinä. Mutta enää mielessä ei todellakaan liiku ajatukset siitä että olen sinkku koska en ole tarpeeksi hyvä tai kelpaa kellekään. Päin vastoin, olen mielummin sinkkuna ja onnellinen itsekseni kuin parisuhteessa pelkän parisuhteessa olemisen vuoksi.

Now, however, I've learned to accept myself and my singleness. Of course there are moments in time when I think that it would be lovely to cuddle up next to someone to watch a movie, have a date night, cook together or what not. But these days I'm definitely not thinking that I'm single because I'm not good enough for anyone. Quite the opposite actually, I rather be single and happy on my own than in a relationship just for the sake of it.

thoughts-on-being-single

Sinkkuus on myös antanut mun kasvaa ja itsenäistyä yksin ja omillani. Esimerkiksi ulkomaille opiskelemaan lähteminen olisi varmasti tuntunut paljon paljon vaikeammalta, tai saattanut jäädä toteuttamatta kokonaan, mikäli siinä vaiheessa kun viimeinen päätös piti tehdä olisin ollut parisuhteessa ja näin ollen oma ulkomaille muuttoni olisi luonnollisesti vaikuttanut myös siihen toiseen, puhumattakaan nimenomaan siitä parisuhteesta joka kuitenkin on aina kahden ihmisen välinen asia ja vaatii molempien panosta. Yksin olen voinut aikuistua, kasvaa, kypsyä ja itsenäistyä täysin omana itsenäni. Mulla oli nuorempana tapana antaa vähän liiankin paljon painoarvoa muiden sanomisille, mielipiteille ja ajatuksille, ja sen takia uskonkin että jos olisin aikuistunut parisuhteessa eläessä en olisi pystynyt pitämään kiinni itsenäisyydestäni ja hahmottamaan sitä kuka juuri minä olen, ja mitkä ovat juuri ne mun omat arvot, vahvuudet ja heikkoudet. Tällä hetkellä koenkin että tiedän kuka olen ja tunnen itseni, ja samalla myös osaan paremmin hahmottaa että minkälaisen ihmisen kanssa sitten joskus tulevaisuudessa haluan oikeasti olla.

Being single has also allowed me to grow and mature alone and on my own terms. For example, I don't believe moving abroad would've been that easy, or if I'd done it at all, if I had been in a relationship at that time when the final decision had to be made, because obviously me moving to another country would've also affected the other person, not to mention the relationship that always exists between two people and requires input from both. Being alone I've been able to grow up, mature and become independent completely as myself. I used to care way too much about other people's views, thoughts and opinions when I was younger, and I actually believe that if I had grown up while being in a relationship I wouldn't have been able to stick to my independence and learn to grasp who I am as person, and what are my own personal values, strengths and weaknesses. Right now I feel like I know who I am and what I like, and so I also have an idea about the person I really want to be with in the future when the time comes. 

morning-coffee-tulips-fashion-magazine

Juuri nyt en ajattele tai tunne jääväni mistään paitsi vaikkei vierellä olekaan seurustelukumppania jakamassa elämää. Olen onnellinen itsenäisyyteni kanssa, mulla on upeita ystäviä niin Suomessa kuin Glasgow'ssakin jotka saavat mut tuntemaan itseni rakastetuksi ja arvostetuksi, Netflix-päätäntävalta on täysin itselläni, voin viedä itse itseni treffeille jos siltä tuntuu, ja ennen kaikkea tällä hetkellä kun tulevaisuuden suunnitelmat on vielä melkoisen avoinna mun ei tarvitse ottaa huomioon kenenkään muun toiveita tai ajatuksia kuin omani. Voin tehdä juuri niin kuin itse haluan ja hyvältä tuntuu.

At the moment I don't feel like there's anything I'm missing out on because I'm not sharing my life with someone special. I'm happy with my independence, I have some amazing friends both back home in Finland as well as in Glasgow who make me feel loved and appreciated, I have the full authority to decide what to watch on Netflix, I can take myself out on a date if I feel like it, and first and foremost right now when I've got no idea where the future will take me I don't have to listen to anyone else's thoughts on it than my own. I can do exactly how I feel like and want to. 

being-young-woman-and-single
Photographed by: Maria A

Tämän postauksen tarkoituksena ei todellakaan ole verrata tai sanoa että sinkkuus tai parisuhteessa eläminen on parempi kuin toinen. Näin päivää ennen vuoden romanttisinta päivää halusin vain jakaa hieman omia ajatuksiani aiheeseen liittyen, ja samalla ehkä huikata muillekin nuorille naisille jotka ovat eläneet koko tähän astisen elämänsä sinkkuina että hei se on enemmän kuin ok! Kaikkein tärkeintä on että on itse onnellinen - parisuhteessa tai sinkkuna.

Ihanaa ystävänpäivää kaikille sinne ruudun toiselle puolelle, vietittepä sen yksin tai jonkun erityisen kanssa! Mä taidan hemmotella itse itseäni huomenna joogatunnilla, hyvällä ruualla ja katsomalla Netflixistä joko jotain todellista hömppää tai sitten vastaavasti jotain mielenkiintoista dokkaria ;)

This post is definitely not meant to compare being single and in a relationship, or to say that one is better than the other. I just wanted to share some of my own musings on the topic before tomorrow that's supposed to be the most romantic day of the year, and maybe also remind other young single women that've never been in a relationship that hey it's more than ok! What's really important is that you are happy - whether that's coupled up or being single. 

Wishing you all a lovely Valentine's Day already, whether you spend that with a special someone or in your own company! I think I'm going to pamper myself tomorrow with a yoga class, some good food and watching a cheeky chick-lit or an interesting documentary on Netflix ;) 

Find Me:
SHARE:

12 comments

  1. This is such a relatable post Pinja! I have never been in a relationship too and even though I would love to cuddle up to someone and watch movies with them or anything like that, I also love being single. It meant I could focus on school, my friends and making new friends and learning to be independent and learning to do things and be on my own. I always see people from my hometown jump from one relationship to the other and would never want this kind of relationship, as it seems that they don't know how to be on their own!

    Happy Valentine's Day to you too tomorrow babe. Yoga, good food and a chick-lit or documentary sound perfect to me too to spend Valentine's Day! 😉 xx Laura

    ReplyDelete
    Replies
    1. I am so glad you found the post relatable Laura!! And I must agree with you, I just don't see the point of jumping from one relationship to another just for the sake of being in one. I think it's better to learn to know yourself first and then you also learn to know what you want from a relationship too! But obviously everyone has their own experiences with love and relationships too :)

      Happy Valentine's Day to you too sweetie, here's to us celebrating the relationship we always have and spend the most time in - the relationship with ourselves! ;) ♥︎ xx

      Delete
  2. Mulla on täsmälleen sama tilanne, tosin oon noin vuoden nuorempi! Välillä tää herättää muissa ihmetystä, mutta itse oon oppinut olemaan suurimman osan ajasta sinut asian kanssa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon sitä mieltä että jos muilla on ongelma asian kanssa, niin sitten se on juurikin niin: heidän ongelmansa! Ihanaa että säkin olet oppinut olemaan sinut sinkkuuden kanssa ♥︎ Ihanaa ystävänpäivää sulle Jenny!

      Delete
  3. This post is so relatable, I'm turning 24 soon and I have never been in a romantic relationship,I've never felt like I should be in one or that I'm missing out on something.I'm currently single and not ready to mingle (yet) haha xo
    Todaysouhaila.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. I am so so happy to hear you found the post relatable! Here's to us living our best single lives before there comes someone that's worth changing it for!! ♥︎ xx

      Delete
  4. Mielenkiintoinen postaus! Itse olen 24-vuotias ja ollut samassa parisuhteessa 15-vuotiaasta asti. Täysin vastakkainen elämäntilanne siis kuin sulla. Oon esim. haaveillut ulkomailla asumisesta, mutta toisesta erossa oleminen on tuntunut liian pahalta, joten en ole lähtenyt. En siis tiedä olisiko se tullut tehtyä, jos olisin ollutkin sinkkuna. Myös silloin tällöin on miettinyt, että olenko jäänyt jostain paitsi, kun en ole viettänyt ollenkaan "villiä ja vapaata nuoruutta". Että aika samanlaisia ajatuksia, mutta toisesta perspektiivistä :-) Oon tosi onnellinen parisuhteessani enkä muuttais mitään, mutta niin kuin sanoit, niin kaikessa on puolensa :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei ihanaa saada kommenttia toisestakin näkökulmasta, ja kiva kuulla että postaus oli mielenkiintoinen vaikka meidän tilanteet on ihan päinvastaiset! Varmasti tässäkin se on vähän kiinni siitä mihin on ikään kuin "tottunut"..? Mutta pääasia tosiaan on, että sä olet onnellinen parisuhteessa ♥︎ Ja hei ihan mieletöntä että olette olleet yhdessä noin pitkään!

      Delete
  5. Fab post! I totally agree on the fact you grow more as a person and have more independence being single.

    I've been single this past year after a 3 year relationship, and I've honestly achieved so much more and grown confidence in the one year compared to the 3.

    Shona Marie xo | www.bellechic.blog

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you Shona Marie, I'm so glad you enjoyed reading the post and agree with me! ♥︎ It's so important to learn to know and accept yourself whether you're single or in a relationship and I'm super happy to hear that your year as a single has allowed for just that! xx

      Delete
  6. I’m 38 and have very recently become single again. I can confirm that you are absolutely right to wait for the right relationship. I’ve been singing for large portions of my life and been perfectly happy that way. I think it is important to master being on your own. Being with anyone just for the sake of it is pointless. Xx

    www.somethinginthewayshemoves.me

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh I'm sorry to heart that, hope you're doing ok! But you're definitely right, it's so important to learn to be on your own and not go from one relationship to another just for the sake of it! Hope you're enjoying the single life again ♥︎ xx

      Delete

Blogger Template Created by pipdig