30 January 2014
Today
Tälläisissä tunnelmissa on mun torstai kulunut. Teetä, biologiaa ja rentoiluvaatteet. Kokeita on tähän mennessä ollut vasta kaksi ja vielä on neljä edessä, mutta eiköhän niistäkin hyvin valmistautumalla selvitä. Huomenna suunnitelmissa on juhlistaa parin kaverin 18-vuotissynttäreitä, mitä odotan jo innolla. Tekee hyvää saada välillä ajatukset pois kirjoista ja lukemisesta! Viikonloppuna saadaan myös eräs koiraherra hoitoon yhdeksi yöksi, mistä myös oon todella innoissani. Ihanaa saada pitkästä aikaa koira kotiin, vaikka se onkin vain hetken aikaa :)
28 January 2014
16 days
Enää 16 päivää vanhoihin ja mulla alkaa olemaan kaikki valmiina. Tänään käytiin äidin kanssa hakemassa mun mekko ompelijalta kotiin ja kyllä mä vaan rakastan sitä palavasti! Hengailisin se päällä 24/7 jos vaan voisin :D Mun täti tulee tekemään mulle kampauksen ja meikin, vielä pitäisi vaan päättää että minkälaiset haluan. Onneksi tiedän, että voin luottaa lopputuloksen olevan hyvä vaikka antaisin tädilleni täysin vapaat kädet, sillä siitä asti kun mulla on ollut kunnolla hiusta päässä hän on niitä laittanut ja väkertänyt vaikka minkälaisia upeita kampauksia. Vielä tosin pitää hioa ne tanssiaskeleet kuntoon, mutta sitten olen täysin valmis pariin päivään prinsessana :)
Nyt mä jatkan hissan kirjan parissa, tsemppiä kaikille koeviikkolaisille! :)
26 January 2014
Inside my makeup bag
Meikit ja meikkaaminen on jo pitkään ollut asioita, joista pidän todella paljon. Nyt siis pientä kurkkausta mun meikkipussi sisälle! Todellisuudessa pussi pitää sisällään näiden lisäksi vielä vaikka mitä muuta tarpeellista ja tarpeetonta, mutta tässä nyt nämä lähes päivittäisessä käytössä olevat tuotteet.
Kasvomeikin teen yllä olevilla tuotteilla. Ensin Benefit Porefessional primeria, sitten Lumenen CC-voide ja peiteaineet ja lopuksi kiinnitän kaiken tolla M.A.C:n puuterilla. Tohon Lumenen CC-voiteeseen oon ollut monen muunkin tavoin todella tyytyväinen! Tasoittaa hyvin ihon sävyä, mutta on silti kevyen tuntuinen iholla.
Näillä tuotteilla puolestaan syntyy mun silmämeikki. Joskus skippaan luomivärin kokonaan ja laitan pelkät rajaukset, mutta yleensä jotain väriä luomilla kuitenkin on. Pohjustan luomet ensin Lumenen luomiväri-primerilla, jonka päälle levitän Naked2-paletin Bootycall- ja Tease-väriä. Rajauksiin käytän Maybellinen Gel Lineria, joka mulla on ollut käytössä jo monta vuotta. Riittoisaa tavaraa siis! Ripsari mulla vaihtelee ihan päivittäin, mutta toi Maybellinen Colossal Cat Eyes on yksi lemppareista.
Heh, ois varmaan aika ostaa uusi poskipuna... Tällä hetkellä siis käytössä We Care Iconin poskipuna, joka vetelee aivan viimeisiään ja ikivanha Wet'n'Wildin aurinkopuuteri, jonka yritän nyt äkkiä käyttään loppuun että saan vihdoin ostaa uuden. Tää aurinkopuuterikin on ollut mulla jo monta vuotta ja silti sitäkin on noin paljon vielä jäljellä! Riittoisuudesta siis pisteet tälle, mutta muuten tää ei ole mikään kauhean hyvä. Toisaalta sanoisin kyllä että hinta-laatu -suhde on tässä kohillaan, tää ei nimittäin maksa kuin muutaman euron.
En tajua miten en joskus aiemmin tehnyt kulmakarvoilleni mitään! Nykyään ne ovat nimittäin juuri ne, jotka ainakin laitan vaikken muuten juuri meikata jaksaisikaan. Tekee heti paljon huolitellumman ilmeen kun kulmat on kunnossa. Tällä hetkellä käytän ihan fiiliksen mukaan joko The Body Shopin kulmaväriä, tai sitten Lumenen kulmakynää. Lopuksi vielä Artdecon kulmageeliä päälle niin karvat pysyy ojennuksessa koko päivän.
Meikkipussini tosiaan sisältää näiden tuotteiden lisäksi paljon muutakin (mm. ripsareita, joihin mulla tuntuu olevan jonkinlainen addiktio), mutta nää on ne perusjutut joilla mun tavallinen arkimeikki syntyy. Huulituotteet mulla vaihtelee niin paljon päivästä toiseen, että niitä en alkanut tähän edes kuvaamaan, mutta jonkinlainen huulirasva + -kiilto -combo on huulillani joka päivä :)
24 January 2014
It's the little things
Tänään mulla on ollut oikea arjen pienten ilojen päivä ja monet pikkujutut on saaneet hymyn mun huulille. Päivään tuli yksi "vapaa" tunti lisää kun iltapäivän viimeinen enkun tunti olikin peruttu. Ehdin koululta yhtä aikaisempaan bussiin kuin mitä olin katsonut. Keitin hyvää kahvia ja vietin ihanan rauhallisen kahvihetken uusia lehtiä lueskellen.Venyttelin itselleni rennon olon. Skypetin taas pitkästä aikaa Kaisulle Saksaan. Näiden juttujen ansiosta päivän pienet vastoinkäymiset, kuten aamuinen bussista myöhästyminen ja netin takkuilu, eivät ole harmittaneet juuri lainkaan. Muutenkin mulla on nyt jotenkin parempi fiilis kuin pitkään aikaan. Pitäisi opetella nauttimaan näistä arjen pikku jutuista useamminkin :)
22 January 2014
Materialistic dreams
Viime aikoina mun mielessä on ahkerasti kummitelleet yllä olevat laukut. Osa on ollut haavelistalla jo monta vuotta, toiset sitten taas vähän uudempia tulokkaita. Chanelin Flap Bag on ollut yksi mun unelmalaukuista siitä asti kun ensimmäisen kerran aloin muodista kiinnostumaan, eli joskus ala-asteen loppupuolella. Muistan kuinka haaveilin, että sitten kun olen aikuinen niin tuollainen ihanuus keikkuu mun olalla. Tai no niin, kyllähän mä vieläkin siitä haaveilen :D Michael Korsin Selmaa olen kuolaillut nyt ehkä puolisen vuotta. Jokin tuossa yksinkertaisessa, mutta kauniissa mallissa vaan vetää mua puoleensa. Longchampin Le Pliage Tote Bag oli mun himotuslistalla pari vuotta sitten, mutta sitten jotenkin unohdin se ja nyt viime syksynä mun rakkaus sitä kohtaan syttyi uudelleen. Tää on näistä laukuista myös kaikkein sopivin mun budjetille, ja oonkin vakavasti miettinyt kyseisen laukun hommaamista. Mulberryn Alexasta olen myöskin haaveillut jo jonkin aikaa, se on vaan jotenkin niin suloinen. Onneksi mulla on se yksi hieman Alexaa muistuttava laukku, joka on (ainakin tällä hetkellä) ihan tarpeeksi hyvä korvike. Louis Vuittonin Neverfull on mulle se unelmien laukuista kaikkein ihanin. Tollasen kun saisin niin oisin varmaan yhtä hymyä monta vuotta :D Se on vaan yksinkertaisesti täydellinen. Kaikenlisäksi oikeasti käytännöllinen, sillä se mahduttaa sisäänsä suunnilleen koko elämän. Toivottavasti voin elämäni aikana toteuttaa edes osan näistä laukkuhaaveista!
20 January 2014
WKND
Mun viikonloppu kului suurimmaksi osaksi taas ihan vain kotona rentoillen. Se tosin onkin juuri se tapa, miten useimmiten haluan viikonloppuni viettää, joten en valita :) Perjantai-iltana olin Pilvillä katsomassa leffaa, mutta muuten olen ollut ihan vain kotosalla. Meillä oli Pilvin kanssa suunnitelmissa lähteä lauantaina kiertelemään Kaivarin Kanuuna -kirpputoria, mutta tonne kylmään pakkaseen lähteneminen ei houkutellut kumpaakaan, joten suunnitelma peruuntui. Viikonloppuun kuului myös jälleen kerran vähän koulujuttuja, mutta kenenpä koululaisen/opiskelijan viikonloppuun ei. Olisi kyllä ihanaa jos joskus olisi sellainen viikonloppu, ettei tarvitsisi kertaakaan miettiä tai tehdä mitään kouluun liittyvääkään! Ehdin mä kuitenkin tekemään paljon muutakin, mm. kattomaan uusimman PLL-jakson ja Youtube-videoita, lukemaan blogeja ja jopa siivoamaan. Siitissä ja puhtaassa huoneessa on vaan niin paljon mukavampi viettää aikaa. Mulle tavaroiden paikalleen laittaminen ja huoneen järjestyksessä pitäminen ei ole mikään ongelma, mutta imuriin ja pölyrättiin tarttuminen vaatiikin sitten jo vähän enemmän tahdonvoimaa. Mutta se voittajafiilis, joka mulle imuroimisen jälkeen tulee on kyllä mahtava! :D
18 January 2014
Healthy hair, happy me
Eilen istahdin pitkästä aikaa meidän perheen vakkarikampaajan käsittelyyn. Mitään erikoista ei tällä(kään) kertaa tehty, kuivia latvoja vain pois ja vähän enemmän kerrostusta. Tällä kertaa tosin annoin kampaajan napsaista latvasta juuri niin paljon, kuin hän sanoi että kuivien hamppulatvojen poistamiseen tarvitaan. Yleensä nimittäin sanon "nooo, jos vähän vähemmän...". Oon tosi iloinen etten jänistänyt tällä kertaa, sillä nyt tukka näyttää paljon terveemmältä ja paremmalta. Sitäpaitsi loppujen lopuksi sitä pituutta lähti sen verran vähän, ettei kukaan muu varmaan edes huomaa eroa edelliseen. Se on vain se hiukset loppuu kesken -tunne, joka itselle tulee melkein jokaisen kampaajakäynnin jälkeen.
Tänään oon ollut jotenkin paljon tavallista väsyneempi, jopa väsyneempi kuin koulupäivinä! Pelkään, että oon tulossa kipeäksi, eilen oli nimittäin nukkumaan mennessä kurkku todella kipeä. Nukuin kuitenkin ihan hyvin ja aamulla heräsin ilman kurkkukipua. Toivottavasti mun talviflunssa oli nyt sitten siinä :D
Mun loppu ilta tulee sujumaan tässä pehmeällä sohvalla kone sylissä ja telkkari auki. Kohta alkaa jokin Justin Bieber -dokumentti, jonka aion katsoa ja Putoustakin ajattelin katella pitkästä aikaa. Mulla on mennyt monta Putous-kautta melkein kokonaan ohi, mutta ehkä mä tätä jaksaisin seuratakin.
Hyvät viikonlopun jatkot kaikille! :)
17 January 2014
Guess
Kyllä huomaa ettei nää kuvat ole ihan viime päivinä otettuja! Maa on vielä ihan harmaa ja mulla on päällä vain tuollainen ohut neule ja jalassa nilkkurit, mikä ei tulisi kyllä mieleenkään näillä pakkasilla. Tää asu on siis joululomalta, mutta kuvat on vaan maanneet luonnoksissa tähän asti. Sain joululahjaksi tuon ihanan Guessin neuleen ja rakastan tota yläselän ja hartioiden koristekuviota! Koko neuletakki on muutenkin jotenkin ihanan siro, hempeä ja naisellinen, vähän erilainen kuin kaikki neuleet joita viime aikoina on tullut käytettyä. Mulla ei ollut entuudestaan mitään ton kaltaista neuletta, joten oli kiva saada joku edes hieman erikoisempi versio vaatekaappiin. Aluksi olin vähän epävarma tuosta väristä, mutta nyt olen tottunut siihen ja tykkään tosi paljon! Mukavaa vaihtelua niihin ainaisiin mustiin, harmaisiin ja valkoisiin neuleisiin. Kuvat hiukan vääristää tota väriä, oikeasti se ei ole ihan noin vaalea. Näin talvella tollaselle ohuelle neuleelle ei ehkä ole kauheasti käyttöä, mutta keväällä ja viileinä kesäiltoina toi on varmasti juuri sopiva. Eli niitä kesäiltoja odotellessa...
14 January 2014
Let's do this!
Viime viikonloppuna havahduin siihen, kuinka vähän aikaa italian yo-kirjoituksiin enää oikeasti onkaan! Kuukauden päästä on kuuntelu jo takana ja siitä n. puolitoista kuukautta eteenpäin ja on kirjallisen kokeen aika. Aloinkin siis viime viikonloppuna lukemaan ja kertailemaan ensimmäisen kirjan sanastoa, nimenomaan tuota kuuntelua silmällä pitäen. Aika hyvin on sanasto jäänyt mieleen, mutta eilinen kuuntelukoe osoitti kyllä taas että vielä on paaaaaljon tehtävää. Pikkasen oikeasti jännittää, että pääsenköhän ylipäätään koko kuuntelusta edes läpi! Ei siis auta muu kuin lukea, lukea ja lukea. Tää alkuvuosi tulee varmasti olemaan melko stressaava, sillä samaan aikaan pitäisi hoitaa kirjoitukset, normaali koulu koeviikkoineen ja vielä vanhojen tanssitkin. Ja kyllähän se stressi sieltä jo pikkuhiljaa nosteleekin päätään. Mutta ihan samasta hommasta on selvinnyt monet muutkin, joten miksen siis minäkin? Sitäpaitsi en ole suinkaan ainoa jolla tälläinen tilanne on, joten vertaistukea riittää varmasti :)
We♥It |
12 January 2014
Brunching
Mun viikonlopun kohokohta oli ehdottomasti tän aamuinen/päiväinen brunssi tyttöjen kanssa, joka toteutettiin nyyttärimeiningillä. Me kyllä osataan toi ruuanlaitto ja leipominen! Istuttiin monta tuntia pöydän ääressä syöden ja jutellen, mikä onkin ehkä paras mahdollinen tapa aloittaa sunnuntai. Olisi ihanaa jos voisi jokaisen aamun tai edes jokaisen sunnuntain aloittaa tolla tavalla, päivästä tulee jotenkin heti paljon parempi :) Nyt mulla on vielä edessä vähän italian ylppäreihin lukemista ja sitten ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa huomenna hyvillä mielin aloittaa uuden viikon. Odotan jo nyt perjantaita kuin kuuta nousevaa, koska pääsen vihdoin pitkän tauon jälkeen kampaajan käsittelyyn. Ihanaa päästä taas eroon näistä hamppulatvoista!
Viikonlopun aikana myös blogin ulkoasu muuttui hieman, mistä iiiiso kiitos Pilville!♥
10 January 2014
Outfit 100114
Polyvore
Koska asukuvien ottaminen tuolla harmaassa vesi-/räntäsateessa on täysi mahdottomuus, tulee mun päivän asu nyt kollaasin muodossa. Todella simppelillä kokonaisuudella mentiin (niin kuin lähes aina), mutta korviin pistin pitkästä aikaa killumaan vähän näyttävämmät korut tuomaan edes hieman väriä kokonaisuuteen. Ranteeseenkin laitoin pitkästä aikaa jotakin muuta kuin kellon. Kollaasin korut eivät ole tismalleen samat kuin mitä mulla tänään oli, mutta hyvin samantapaiset. Itse viihdyin tässä asussa tosi hyvin, ja mun tyylifilosofia voisikin olla "yksinkertainen on kaunista".
Noi Hunterit on muuten ehkä koko vuoden paras ostos! Tänä syksynä ja talvena ne on ehdottomasti olleet mun eniten käyttämät kengät, ihan korvaamattomat näissä vesisateissa. Nyt viikonloppuna tosin lämpötilat putoaa vissiin sen verran, ettei kumisaappailla enää pärjää, vaan pitää kaivaa ihan oikeat talvikengät taas esiin. Mun puolesta voitaisiin kyllä jo siirtyä kevääseen, ja jättää kunnon talvi kokonaan välistä.
Hyvää viikonloppua kaikille!:)
Hyvää viikonloppua kaikille!:)
7 January 2014
Project better skin
Mun iho on jo pitkään ollut tosi huonossa kunnossa ja jokin aika sitten totesin, että nyt saa riittää! Ei oo nimittäin mitään inhottavampaa kuin näppyjä pullollaan oleva naama ja vielä kun uusia ilmestyy harva se päivä. Oon kuullut paljon positiivista kommenttia sekä tea tree -, että bio-oilista, joten päätin testata näitä kahta tuotetta näppylöiden ja arpien kukistamiseen. Näiden lisäksi totta kai hoidan ihoani samalla tavalla kuin aiemminkin, eli puhdistan aamuin illoin, jonka jälkeen pyyhin kasvovedellä ja lopuksi levitän kosteusvoiteen. Toivottavasti nämä nyt kuitenkin tuovat ihonhoitoon vielä vähän lisäboostia! Tota tea tree -öljyä laitan iltaisin "täsmähoitona" suoraan jo olemassa olevien ja vasta tuloillaan olevien näppylöiden päälle, jolloin sen on tarkoitus kuivattaa ja estää niitä kasvamasta. Bio-oilia puolestaan levitän aamuin illoin otsalle, jossa sen on tarkoitus haalentaa vanhoja finniarpia. Tossa on vaan se huono puoli, että ohjeessa lukee käyttöajaksi 3kk, enkä mä millään jaksaisi kolmea kuukautta katella näitä arpia mun otsassa. Toivottavasti siis jotain tuloksia näkyy jo aikaisemminkin!
Ton mun ihonhoitorutiinin pienen uudistamisen lisäksi, päätin ottaa itseäni niskasta kiinni parin muunkin ihon kuntoon vaikuttavan asian kanssa. Nimittäin veden juonnin ja kasvojen hiplaamisen. Noista varsinkin toi jälkimmäinen tulee varmasti tuottamaan vaikeuksia, sillä vähän väliä huomaan hiplaavani jotain pientä kasvojeni osaa tai nojaavani päätä käteeni. Ja luulen että aika harva meistä juo tarpeeksi vettä päivän aikana, joten nyt ainakin itse aion taas ottaa sen vesipullon mukaan laukkuun joka päivä.
Toivottavasti nyt näillä keinoilla olisi jotain vaikutusta ja kasvojen iho alkaisi näyttää vähän paremmalta!
5 January 2014
Movie date with mum
Tässä asussa suuntaan kohta äidin kanssa leffaan katsomaan vihdoin uusinta Nälkäpeliä. Ihanaa päästä pitkästä aikaa viettämään äidin kanssa hetki ihan vain kahdestaan. Ootan kyllä ton leffankin näkemistä tosi paljon, oon kuullut siitä paljon positiivista kommenttia.
Sitten taas ajankulun lisäksi siihen toiseen mun lempiaiheeseen - säähän! Näitä kuvia katsoessa ei nimittäin heti uskoisi että on tammikuu. Ulkona tarkeni kuvaussession ajan aivan loistavasti vain tolla ohuella neuleella ja jalassa on kumpparit. En muista yhtäkään vuotta, jolloin olisin käyttänyt tammikuussa joitain muita kuin kunnon talvikenkiä. Tänä vuonna en taas ole vetänyt rakkaita uggejani jalkaan kertaakaan. Enää mua ei kyllä tosin haittaakaan vaikka lumi ja pakkaset eivät tulisikaan, varsinkin kun joulukin meni jo. Mun puolesta voitaisiin nyt siirtyä suoraan ihan kunnon kevääseen, tätä harmautta ei nimittäin jaksa enää kukaan!
Subscribe to:
Posts (Atom)
©
Pinja K
This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.