6 October 2015

Anastasia Beverly Hills Contour Kit

netaporter
contourkit1
contourkit2
contourkit3
contourkit4

Anastasia Beverly Hillsin Contour Kit on ollut mun meikkitoivelistalla jo ikuisuuden, mutta melko korkean hinnan takia en ole tullut sitä hankkineeksi. En kuitenkaan voinut olla käyttämättä tilaisuutta hyväksi, kun mulle vinkattiin, että Net-A-Porterilla oli hiljattain ilmainen pikatoimitus ja kaiken lisäksi kyseistä palettia myydään siellä vain 30 eurolla! En ole ikinä missään nähnyt tätä palettia niin halvalla ja ihmettelinkin kun kaikista paikoista juuri Net-A-Porter myy siitä niin halpaan hintaan. Näpyttelinkin tilauksen menemään eräänä torstaiaamuna ja jo perjantai-iltana DHL:n poika soitti ovikelloa että "Hei, teille oli paketti." Vaikka tilasinkin palettini pikatoimituksella, en silti odottanut saavani sitä yhdessä yössä, loistavaa ja nopeaa toimintaa Net-A-Porterilta siis! 

Tätä varjostus- ja korostuspalettia on tullut nyt viime aikoina käytettyä ahkerasti, ja täytyy myöntää että vielä on opittavaa sävyjen kunnollisen käytön kanssa. Ihan vielä ei siis varjostukset ja korostukset ole kuin Kim Kardashianilla, mutta kaikki aikanaan ;) Ensi vaikutelma paletista on kuitenkin todella hyvä, sävyt ovat pigmenttisiä ja levittyvät tasaisesti. Kunhan opin käyttämään sävyjä yhdessä ihan kunnolla, uskon että ihastun tähän vielä enemmän! 

// Anastasia Beverly Hills Contour Kit has been on my make up wishlist forever but because of the quite high price I haven't bought it. But I couldn't miss the chance when I got a hint that Net-A-Porter had free express delivery recently and the palette is sold for only 30 euros there! I've never seen this palette for so cheap anywhere else, and I was surprised that out of all the places, it's Net-A-Porter that sells this at that price. So I typed an order on one Thursday morning and already on the next Friday evening, there was a DHL guy ringing our doorbell saying "Hi, there is a delivery for you". Even though I ordered my palette with express delivery, I wasn't expecting to get it in one night. Great job Net-A-Porter! 

I've been using this contour and highlight palette a lot recently, and I have to admit that I still have a lot to learn with the proper use of the shades. So I'm not actually on a Kim Kardashian level with my contouring and highlighting yet but I'll get there in due course ;) My first impression of the palette is really good anyway, the shades are pigmented and blend evenly. Once I learn to use the shades properly together, I believe I fall even more in love with this! 
SHARE:

11 comments

  1. this looks so gorgeous, love to hear more about this in the future!

    Bekah x | UNIQUELY DETAILED

    ReplyDelete
    Replies
    1. I'm sure this will appear in my posts in the future as well! ;)

      Delete
  2. Replies
    1. I'm seriously so happy I finally got it! Thanks :) xx

      Delete
  3. omg vitsi toi on kyllä täydellinen... <3 Kelpais kyllä mullekki :3

    ReplyDelete
  4. Olipas edullinen!!! Mahtavaa sait sen itsellesi! <3


    P.s Kiitos aivan mielettömästä tuestasi blogiani kohtaan! On etuoikeus lukea sinun ihania kommentteja kommenttiboksissani. <3 <3 <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tän hinta kyllä yllätti mut ihan täysin!

      Voi kiitos itsellesi mahtavasta blogista, en ymmärrä miten en ole löytänyt sitä aikaisemmin! <3 Keep up the good work girl! ;) xx

      Delete
  5. It looks even more gorgeous in these photos than it does on the website! Can't wait to hear how you get on with it xx

    Jasmine || http://www.blogsallbeautyy.blogspot.co.uk

    ReplyDelete
    Replies
    1. Wow thank you! I'll make sure to report how everything goes haha ;)

      Delete

Blogger Template Created by pipdig