9 May 2017

Classy, Edgy, and Sporty

Classic trench coat outfit

Saatiinhan se kevät ja trenssikelit viimein tännekin, ja nyt ainakin näyttäisi siltä että lämpötila myös pysyy trenssin sallivissa lukemissa. Pitkän, pimeän ja kylmän talven jälkeen on ihanaa pukeutua kevyempiin takkeihin, ja vaikka se kamelitakki näyttää edelleenkin ihan yhtä kivalta kuin aina ennenkin, niin kyllä trenssi ja sen tuoma kevätfiilis tuntuu just nyt ihan superhyvältä.

Klassinen trenssitakki on yksi niistä vaatekappaleista, jotka sopii melkeinpä minkä tahansa asukokonaisuuden kanssa, ja tällä kertaa trenssi yhdistyi rentoon sinivalkoraidalliseen kauluspaitaan, nahkahousuihin, ja valkoisiin lenkkareihin. Trenssi ja kauluspaita saa kaivattua kontrastia nahkahousuista ja lenkkareista, ja tässä asussa onkin klassisuus, särmikkyys ja sporttisuus aika hyvässä balanssissa. Asun pieninä detaileina toimi tällä kertaa musta pitsinen bralette ja wishbone-kaulakoru, johon oon edelleen aivan rakastunut. Longchampin Le Pliage on sekin päässyt viime aikoina ulkoilemaan taas enemmän ja olinkin jo ihan unohtanut minkälainen tilaihme on kyseessä! Kaikkien tarvittavien perusjuttujen lisäksi sekaan mahtuu vielä vaikka pienet kauppaostoksetkin - kokeiltu nimittäin on ;) Le Pliage taisi myös juuri ratkaista mun Madridin laukkuongelman, sillä tajusin että täähän on juuri sopiva laukku reissuunkin - tyylikäs, tilava ja helppo kantaa. Tasan viikon päästä ollaankin jo Espanjan auringon alla +30 asteen helteissä, eli jättäkää ihmeessä vielä Madrid-vinkkejä kommentteihin!

Spring and trench coat weather finally arrived, and it seems like it's going to stay too. After a long, dark and cold winter, nothing feels as good as wearing lighter jackets and coats. And although that camel coat still looks as nice as always, a trench coat and the spring feeling it comes with just feels super good right now. 

A classic trench coat is one of those garments that go with almost any outfit, and this time I combined it with a relaxed blue and white striped shirt, faux leather trousers, and white trainers. The trench and the shirt get a bit of needed contrast from the trousers and the trainers, and this outfit hits just the right balance of classy, edgy and sporty for me. As the little details of the outfit I went with a black lace barrette and the wishbone necklace that I'm still absolutely in love with. My Longchamp Le Pliage has also gotten more use again lately, and I had completely forgotten how spacious the bag actually is! Alongside all the necessities you can still fit for example a small amount of groceries inside - trust me, I've tried ;) I also think Le Pliage just solved my Madrid bag problem, because I realised that this will be just the perfect bag for travelling as well - chic, spacious and easy to carry. In a week we'll already be under the Spanish sun in +30 degree weather, so do leave all your Madrid tips in the comments below!

Trench coat, striped shirt, faux leather trousers

Cubus trench coat // Mango shirt // Mango faux leather trousers // Longchamp bag // Reebok shoes // jewellerybox wishbone necklace (gifted)

Classic trench coat outfit
How to wear a trench coat
Spring outfit with a classic trench coat
Wishbone necklace
Spring outfit with trench coat

Find Me:
SHARE:

8 comments

  1. Todella kiva asukokonaisuus:)

    ReplyDelete
  2. Such a great look, I still can't believe I don't have a trench coat!xx

    Lucy x | lucy-cole.co.uk

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you Lucy! Oh it's such a staple, can't recommend getting one enough xx

      Delete
  3. Love the look! Especially the combination of the leather trousers and trench... so fab!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you Shauna! I think the trench coat and the leather trousers create such a nice contrast xx

      Delete
  4. Ihana asu. Katoin eka, että onpa tutun näköinen takki, mutta se ei ollutkaan Benettonin vaan Cubuksen :o hieno!

    Charlotta x www.charlottaeve.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon Charlotta! Tää on tosiaan Cubuksen aleista pari vuotta sitten hankittu, ihan loistava löytö xx

      Delete

Blogger Template Created by pipdig