19 February 2016

Back to Work

working-2150961
working-2150951
working-2150944

Parin kuukauden työttömänä olon jälkeen oon tällä viikolla viimein aloittanut työt taas uudelleen. Työ ja työpaikka on kyllä myös yksi niistä asioista, joita ei osaa arvostaa, ennen kuin niitä ei ole. Itse kuulun vieläpä niihin ihmisiin, jotka nauttivat tekemisestä ja tietyllä tapaa pienestä kiireestääkin, joten olin kyllä tulla hulluksi noiden muutaman viikon aikana, kun käytännössä vain istuin kotona pyörittelemässä peukaloitani. Aluksi oli kieltämättä aika ihanaa kun sai vain olla kotona ja tehdä juuri sitä mitä mieli teki juuri silloin kun mieli teki, mutta parin ensimmäisen viikon jälkeen alkoi pinnaa kiristämään jo melkoisesti, mikä ilmeisesti välittyi muillekin perheenjäsenille. Mutta näiden viikkojen aikana opin taas lisää itsestäni ja totesin, että vaikka syksyn aikana tuli välillä niitä päiviä, kun ei olisi yhtään jaksanut lähteä töihin, niin todellisuudessa nautin enemmän siitä kun saan päivän aikana jotain oikeasti hyödyllistä aikaan. 

Asiakaspalveluhommat siis jatkuu, tosin tällä kertaa ihan täysin erilaisessa ympäristössä. Työvuoroja on tällä viikolla jo kolme takana ja vielä on pari edessä, mutta tän ensimmäisen perehdytysviikon jälkeen tahti rauhoittuu hieman. Paljon on totta kai tullut uutta asiaa, uusia nimiä ja naamoja sekä käytäntöjä, mutta ihan hyvin on homma lähtenyt pyörimään. Ja itse ainakin uskon aina siihen, että tekemällä oppii parhaiten ja kokemus tuo varmuutta, joten hyvillä mielin vaikkakin vähän jännittyneenä lähden tänään iltapäivällä tekemään ensimmäistä itsenäistä työvuoroani. Mukavaa viikonloppua kaikille ja onnea niin wanhoille kuin abeillekin! 

I've finally started working again this week, after being unemployed for a couple of months. A job is definitely one of those things that you don't appreciate enough until you no longer have one. And as I'm one of those people who really enjoy doing things and actually being busy, I was close to become mental during those few weeks when I basically just sat home doing nothing. Although I have to admit that first it felt quite nice being able to do whatever I want whenever I want but after the first couple of weeks I started to get cranky, and the rest of the family noticed it as well. But these weeks taught me more about myself and I learned that even though I had days when the last thing I wanted to do was going to work, eventually I enjoy doing something actually beneficial with my time.

So I'm back in customer service, this time in a complete different surroundings though. I already have three shifts behind me this week and still have two more left but after this first introduction week the pace slows down a little bit. I've naturally gotten a great amount of new information, met new people and tried to learn new names and systems but in my opinion things have started to roll quite nicely. And personally I believe that the best way to learn is by doing and experience brings reliability, so I'm excited, even though a little nervous, to start my first independent shift this afternoon. Wishing you all a nice weekend! 
SHARE:

10 comments

  1. Onnea työpaikasta! Mihin siis pääsit :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Roosa! Oon yhdellä joogakoululla respana :)

      Delete
  2. Ihana kuulla, että oot päässyt töihin! Työ tai opiskelu antaa elämään jotain, jota tulee myöhemmin tekemään. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nimenomaan, tuntuu kyllä kieltämättä tosi hyvältä olla taas töissä! :)

      Delete
  3. Glad you're enjoying your new job! x

    ReplyDelete
    Replies
    1. Me too, it was about time to do something useful with my life again haha! :D xx

      Delete
  4. Onnea uudesta työpaikasta! Se on kyllä ihan hirveetä olla työttömänä! Mulla oli viime kesä työttömänä, kun just silloin valmistuin lukiosta mutta onneks sit sain työpaikan. :-)

    aboutmylife-peppi.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon Peppi :) Työpaikan saaminen on kyllä niin suuri helpotus! xx

      Delete

Blogger Template Created by pipdig