22 January 2014

Materialistic dreams

Bag dreams


Viime aikoina mun mielessä on ahkerasti kummitelleet yllä olevat laukut. Osa on ollut haavelistalla jo monta vuotta, toiset sitten taas vähän uudempia tulokkaita. Chanelin Flap Bag on ollut yksi mun unelmalaukuista siitä asti kun ensimmäisen kerran aloin muodista kiinnostumaan, eli joskus ala-asteen loppupuolella. Muistan kuinka haaveilin, että sitten kun olen aikuinen niin tuollainen ihanuus keikkuu mun olalla. Tai no niin, kyllähän mä vieläkin siitä haaveilen :D Michael Korsin Selmaa olen kuolaillut nyt ehkä puolisen vuotta. Jokin tuossa yksinkertaisessa, mutta kauniissa mallissa vaan vetää mua puoleensa. Longchampin Le Pliage Tote Bag oli mun himotuslistalla pari vuotta sitten, mutta sitten jotenkin unohdin se ja nyt viime syksynä mun rakkaus sitä kohtaan syttyi uudelleen. Tää on näistä laukuista myös kaikkein sopivin mun budjetille, ja oonkin vakavasti miettinyt kyseisen laukun hommaamista. Mulberryn Alexasta olen myöskin haaveillut jo jonkin aikaa, se on vaan jotenkin niin suloinen. Onneksi mulla on se yksi hieman Alexaa muistuttava laukku, joka on (ainakin tällä hetkellä) ihan tarpeeksi hyvä korvike. Louis Vuittonin Neverfull on mulle se unelmien laukuista kaikkein ihanin. Tollasen kun saisin niin oisin varmaan yhtä hymyä monta vuotta :D Se on vaan yksinkertaisesti täydellinen. Kaikenlisäksi oikeasti käytännöllinen, sillä se mahduttaa sisäänsä suunnilleen koko elämän. Toivottavasti voin elämäni aikana toteuttaa edes osan näistä laukkuhaaveista! 
SHARE:

8 comments

  1. Oi ihana postaus! Rakastan laukkuja:D<3 Noista kelpaisi mikä vain:)

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos:) Ja on ne kyllä ihania ♥

      Delete
  2. Voi apua! Ei tämmösiä saa postailla kun tulee lukijoillekin hirveä himotus uusiin laukkuihin :D Ihania kuvia ja laukkuja kaikki <3


    ❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi

    ReplyDelete
  3. noi laukut on kaikki ihania kuolailen niitä kans täällä ja sulla on tosi kiva blogi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, toivottavasti mun materialistiset haaveet toteutuu joskus:D Ja kiitos! :)

      Delete
  4. Mä ottaisin noista ehdottomasti mieluiten Mulberryn Alexan! Tykkään sairaasti siitä.

    ReplyDelete

Blogger Template Created by pipdig