13 February 2015

ABIABIABI

P2090040
P2120086
P2120090
P2120079
P2120073

Eilen oli varmasti yks mun elämän ikimuistoisimmista päivistä. Aamulla heräsin innoissani ja odottavin mielin, enkä kyllä joutunut pettymään mun penkkaripäivään! Päivä alkoi abishown katsomisella koululla, ja kyllä meidän abitoimikunta olikin saanut järkättyä hienon ja hauskan shown. Shown ja nopeiden kuvaussessioiden jälkeen siirryttiin rekkoihin, enkä olisi ikinä osallut kuvitella kuinka hauskaa siellä rekan kyydissä oli! Kierreltiin pitkässä rekkaletkassa ympäri Espoota, heiteltiin karkkeja lapsille ja vilkuteltiin kaikille katsomaan tulleille ja ohikulkijoille. 

Nopean kotona pyörähtämisen jälkeen otettiin suunnaksi Katajanokan terminaali ja abiristeily. Risteilylläkin oli ihan mielettömän hauskaa ja oli ihanaa viettää kunnolla aikaa parhaiden tyttöjen kanssa <3 Vaikka kipeytynyt selkä jossain vaiheessa vähän rajoitti juhlimista, tuli silti tanssittua ja laulettua kunnolla taas pitkästä aikaa. Meidän risteilyllä pääesiintyjänä oli Elastinen, joka kyllä veti hyvän ja energisen keikan. Musta oli kiva että Elastinen esitti sekä vähän vanhempaa että uudempaa materiaalia ja vielä joitakin Vain Elämää -biisejäkin. Nukkumaan mentiin jo aika ajoissa, joten tänään ei olokaan ole mitenkään hirveä. Kaikin puolin onnistunut risteily ja penkkaripäivä kokonaisuudessaan siis!  
SHARE:

6 comments

  1. Wooow super day!! Great post.
    Kisses from Spain.
    Xoxo, P.

    My Showroom


    ReplyDelete
  2. Kuulostaa oikein onnistuneelta päivältä! :) Mun omista penkkareista on jo muutama vuosi aikaa, mutta nyt oli mun pikkuveljen vuoro ja tunnelma oli ihan huikea! Melkein tuli tippa linssiin kun muisteli niitä omia penkkareita ja kuinka onnellinen sillon oli :')

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin kyllä tuun varmasti muistelemaan tota päivää hyvillä mielin vielä vuosienkin päästä :))

      Delete
  3. Kivaa, että sunkin penkkaripäivä oli hauska ja onnistunut! Taidettiin olla samalla risteilyllä, näin sut muutamaan otteeseen ohimennen mutten uskaltanut tulla moikkaamaan, blogin perusteella kun vaan tunnisin... :-) tsemppiä kirjotuksiin ja kiitos kivasta blogista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi oisit ihmeessä tullut, ois ollut superkiva nähdä! Kiitos tsempistä ja ihanaa että tykkäät blogistani <3 Tsemppiä sullekin!

      Delete

Blogger Template Created by pipdig